Kansallisteatterin Dosentit piirtää viiltävän kuvauksen yliopistoinstituutiosta

Kansallisteatterin Dosentit piirtää viiltävän kuvauksen yliopistoinstituutiosta mielipiteiden ristiaallokossa. Pääsin palaamaan Kansallisteatterin katsomossa yliopiston luentosaleihin, kun Johanna Virtanen (Ria Kataja) sosiaalipsykologian professori aloitti luentosarjansa Turhia dosentteja vai tulevaisuuden avainpelaajia? Viimeisimmät yliopiston kurssit ovat järjestetty zoomissa, enkä ole päässyt fyysisesti luentosaleihin.

Näytelmän on Juha Jokelan käsialaa. Hän on kirjoittanut ja ohjannut teoksen. Käsiohjelman mukaan näytelmän syntyyn ovat vaikuttaneet useat tutkijat, ehkä yliopiston verkostoissa vaikuttavat henkilöt, jotka ovat antaneet ajatuksiaan ja kommenttejaan näytelmän aineistoksi.

Jokela kuuluu kiistatta suomalaisten näytelmäkirjailijoiden kärkikastiin. Hänen esityksiään on nähty aiemminkin Kansallisteatterin näyttämöllä, kuten Sumu ja Patriarkka. Jokelan omaleimainen tyyli on tarkkaa ja analyyttista. Hän osaa pitää katsojaa hyppysissään ja yllättää tunnelmien vaihdoksilla. Teksti on selkeää ja ytimekästä.

Kun näyttelijät saavat Jokelan nerokkaan tekstin käsiinsä ja työstävät sen ammattitaidollaan eläväksi elämäksi näyttämöllä, esityksestä syntyy kokonaisuus, jota on miellyttävä ja helppo seurata. Vaikka esityksessä käsitellään laajoja filosofisia pohdintoja vallan, voiman, loukkaantumisen ja Panoptikon -käsitteiden näkökulmasta esityksen sisällöt ristiinvalottuvat ja liudentuvat toisiinsa ymmärrettävästi.

Tarkemmat esitystiedot löydät täältä: https://kansallisteatteri.fi/esitys/dosentit/

Kuvassa Marja Salo ja Ria Kataja. Kuva Katri Naukkarinen

Ria Kataja on uskottava ja todenmukainen

Dosentit voitaisiin luokitella tyylilajiltaan draamaksi, mutta monia hauskoja ja humoristisia tilanteita syntyy tyyliteltyjen hahmojen välille. Illan suurimman taakan kantaa Ria Kataja, joka ei taida poistua kertaakaan näyttämöltä esityksen aikana. Kataja esittää päähenkilöä Johanna Virtasta uskottavasti ja todenmukaisesti.

Hän käsittelee tekstimateriaalia luonnollisella tavalla, joka saa unohtamaan teatteritapahtuman leikillisen luonteen. Tekstin rytmitys, äänenpainot ja -sävyt, sekä kehollinen ilmaisu on kiinnostavalla tavalla herkkää ja pientä, sekä sisältää valtavan määrän eri nyansseja. Esityksen alussa Katajan hahmo toivotti koko yleisön tervetulleeksi hänen luennolleen ja siitä hetkestä lähtien tuntui siltä, että olisimme olleet yliopiston tiloissa.

Katajan hahmo käy valtavan tunneskaalan läpi ja kohtaa erilaisia, vaikeitakin tilanteita elämässään. Kuten Jokelan Sumu -näytelmän päähenkilö Olli käy läpi jonkin asteisen hermoromahduksen, Katajan professori Johanna Virtanen joutuu myös pitkälle sairauslomalle voimakkaiden kokemusten jälkimainingeissa.

Kuvassa Marja Salo. Kuva Katri Naukkarinen.

Päähenkilön vastapeluri Fiona Eskola (Marja Salo), osoittaa kriittisellä sormella esiin tarinan sekä Virtasen ajattelun epäkohtia. Salon näyttelemä Eskola on kapinallinen ja analyyttinen. Hän ei halua tyytyä instituutioiden valtaan vaan pikemminkin kyseenalaistaa niitä. Salon ja Katajan välinen dynamiikka toimii ja välillä tuntui, että Kataja sai pontta Salon tiukasta ja ehkä kovan kuoren alta tullesta ilmaisusta.

Tommi Korpelan esittämä Mikko Heinilä on yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani, joka aaltoilee Virtasen ystävänä ja esimiehenä yrittäen sopeutua yliopiston rehtorin Leena Helander-Koskelan (Maria Kuusiluoma) vaateisiin.

Hannu-Pekka Björkman tuo näyttämölle Eero Henrik Palolan, joka on Virtasen ex-mies. Palola toimii yliopistossa käytännöllisen filosofian professorina. Björkman tuo esiin koomisen ja vähän avuttoman mieskuvan, joka naurattaa, mutta toisaalta myös liikuttaa.

Palolan ja Virtasen poika Aapo Palola (Otto Rokka) peilaa äitinsä tuntemuksia kotioloissa. Rokan ilmaisun herkkyys ja paljaus kosketti varsinkin esityksen loppumetreillä. Hänen roolityönsä sijoittui pois kylmästä yliopistomaailmasta ja toi äidin ja pojan välisen dynamiikan esille.

Kansallisteatterin Dosentit piirtää viiltävän kuvauksen yliopistoinstituutiosta. 
Kuvassa Ria Kataja ja Otto Rokka. Kuva Katri Naukkarinen.

Esityksen maailmat upottavat

Kansallisteatterin Dosentit on viiltävä ja tarkka kuvaus yliopistoinstituutiosta, mutta myös ihmisten välisistä aidoista tunteista. Esityksen sisältöjä tarkasteltiin päähenkilön silmin. Mitä pidemmälle tarina eteni, sitä syvemmälle päähenkilö upposi. Hän upposi konkreettisesti alaspäin liikkuvien lavaelementtien mukana. Upposiko myös yhteiskunnallisten päätösten ja yliopiston välinen dialogi hetki hetkeltä syvemmälle?

Näyttämölle oli pystytetty Kansalliskirjaston Rotunda-Sali, joka muuntautui useaan eri lokaatioon: yliopiston ruokalaan, toimistohuoneisiin, rehtorin kansliaan ja Virtasen kotiin. Rotunda-salin pyöreä muoto ja kirjastohyllyjen lokerot muistuttivat myös Panoptikon vankilatyyppiä.

Sinua voisi myös kiinnostaa: https://www.anttitaipale.fi/bolla-vakeva-kuvaus-rakkaudesta/

Kansallisteatterin Dosentit piirtää viiltävän kuvauksen yliopistoinstituutiosta
Kuvassa Marja Salo ja Ria Kataja. Kuva Katri Naukkarinen.

Päähenkilön mielensisäisiä tunnelmia heijastettiin taustakankaalle. Mitä pidemmälle epätoivo ja sekaannus eteni, sitä enemmän voimakkaita efektejä nähtiin. (Tämä toi mieleen Sumu -näytelmän päähenkilön Ollin, jonka mielenterveysongelmia esitettiin valo- ja videoefektein.) Videopuheluita heijastettiin taustakankaalle niin näyttämöllä nähtävien hahmojen välisenä kuin myös ulkomailla olevan henkilön välillä.

Videoelementit voivat olla mielenkiintoisia ja juonta tai tilanteita kommentoivaa tai reflektoivaa, kuten sosiaalisen median sisältöjen esitteleminen videolla. Syökö liiallinen videoiden käyttäminen niiden tehoa, jos videolla ei ole varsinaista merkitystä esityksen rakenteessa?

Kansallisteatterin Dosentit piirtää viiltävän kuvauksen yliopistoinstituutiosta.

Kokonaisuuden näkökulmasta esitys upotti minut seuraamaan esitystä herkeämättä. Päähenkilön kommentoivat, esityksen juonesta ulos puhuvat tilanteet nitoivat kohtausten siirtymät taidokkaasti yhteen. Mielenkiintoisia hetkiä nähtiin, kun päähenkilö kommentoi yleisölle jotain tilannetta tai tapahtumaa ja samalla hän katsoo, kun näyttämöhenkilöt siirtävät lavasteita alaspäin uppoavaan lavaelementtiin. Näytelmä ohjasi katsojaa uppoamaan esitykseen, mutta toisaalta vieraannuttamaan katsojaa.

Mitä mieltä sinä olet videoiden käyttämisestä näytelmissä?

Näin esityksen pressilipulla.

Yksi kommentti “Kansallisteatterin Dosentit piirtää viiltävän kuvauksen yliopistoinstituutiosta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Siirry sivun alkuun
%d bloggaajaa tykkää tästä: