En olisi koskaan uskonut, että sanon näin musikaalista! Tässä tekstissä käyn läpi ensi-iltatunnelmia Turun Kaupunginteatterin Hiljaiset sillat -musikaalista, jonka ensi-ilta oli 7.10.2022.
DISCLAIMER:
Tämän arvion kirjoittaminen on erityisen hankalaa paristakin syystä.
Ensinäkin Turun Kaupunginteatterin ensi-illassa, juuri ennen esityksen alkua ohjaaja Samuel Harjanne astuu poikkeuksellisesti näyttämölle ja kertoo yleisölle suru-uutisen: kaksi näyttelijää ovat sairastuneet ja heitä paikkaamaan nousevat niin sanotut ”understudyt”, näyttelijät, jotka valmistautuvat koko harjoituskauden esittämään useampaa roolia poikkeustapauksia varten.
Tällä kertaa toinen sairastuneista oli Maria Ylipää, eli pääosan Francescan esittäjä.
Yleisö kohahtaa järkytyksestä.
Esitys herätti itselleni vieraita tunteita
Toinen asia, jonka kanssa joudin kamppailemaan pitkään, oli koskettavan, herkän ja intiimin tarinan sijoittaminen suurelle näyttämölle siten, että se koko laajuudessaan tuntuu ristiriitaiselta tarinan päähenkilöiden rakkaustarinan synnyssä.
Minulle jokainen teatteriesitys on uniikki, ainutkertainen ja siinä hetkessä tapahtuvien asioiden summa ja kokonaisuus, jossa myös yleisö on äärimmäisen tärkeässä osassa. Esitysten keskinäinen vertailu ei ole hedelmällistä, eikä se tuo kenellekään mitään lisäarvoa.
Minulle oli kuitenkin tärkeää kertoa sinulle nämä taustalla vaikuttavat asiat, sillä huomasin katsomossa usein miettiväni omia reaktioitani ja suhtautumista tähän musikaaliin, jotka olivat poikkeuksellisia normaaliin katsomiskokemukseeni verrattuna. Miksi tunnen ja koen näin?
Mutta, eiköhän mennä itse musikaaliin!
Hiljaiset sillat pohjautuu Robert James Wallerin romaaniin, jonka musikaaliversion ovat tehneet Marsha Norman ja säveltäjä Jason Robert Brown. Tekstin on suomentanut Reita Lounatvuori ja laulujen suomennoksesta on vastannut Hanna Kaila. Esityksen kapellimestarina toimi Eeva Kontu.
Tarkat teos- ja esitystiedot löydät tästä: https://tkteatteri.fi/ohjelmisto/esitykset/hiljaiset-sillat/
*Näin esityksen medialipulla.
Understudyt esityksen pelastajina
Musikaalin päähenkilönä nähdään napolilainen Francesca, jonka perhe lähtee maatalousnäyttelyyn. Francescan jäädessä yksin kotiin pihalle eksyy valokuvaaja Robert. Heidän välilleen syntyy rakkaus, jonka vaiheita musikaalissa seurataan.
Francescan rooliin, lyhyellä harjoitusajalla hypännyt Anna-Maija Jalkanen suoriutui tehtävästään kiitettävästi.
Ohjaaja Harjanne kertoi esityksen alkaessa, että understudyt, eli varahenkilöt, eivät pääse harjoittelemaan läpimenoja niin useasti, kuin muut, sillä he joutuvat oman roolin lisäksi omaksumaan useamman roolin samanaikaisesti.
(Tekstin lopussa löydät Sanni Lehdon opinnäytteen understudyn tehtävästä).
Jalkanen lauloi kirkkaasti ja tarkasti. Italiaa, hänen kotimaataan henkivät kappaleet saivat useat pitkään jatkuvat väliaplodit.
Tuntui siltä, että Jalkanen tavoitti laulujen kautta jotain enemmän, kuin replikoiden. Hän paljasti Francescan sielun laulullaan ja sieltä käsin pilkahteli esityksen maailma paikoitellen myös katsojalle.
Olin mykistynyt siitä ammattitaidosta, jota Jalkanen tarjoili laulullaan ja rauhallisella näyttämöolemuksella, vaikka paineet ensi-illassa saattoivat olla aika korkealla.
Tarinassa Francescan luo saapuu National Geographyn valokuvaaja kuvaamaan paikallisia katettuja siltoja ja Francesca lähtee auttamaan eksynyttä kuvaaja Robertia (Jonas Saari). Musikaalissa tapahtumat kulkevat vauhdilla heidän tapaamisestaan ihastumiseen ja rakkauteen saakka.
Mutkat suoriksi siis.
Saari laulaa komeasti ja hänen äänensä sekä habituksensa sopii nomadihenkiselle freelancer-valokuvaajalle. Roolitus on onnistunut.
Iowan elokuinen helle ei tunnu katsomossa asti
Alkuperäisessä romaanissa eletään kuumaa elokuuta, jolloin ilma väreilee ja vaatteet liimaantuvat iholle. Tällä kertaa musikaalin ensi-illassa tunnelma oli pikemminkin viileä, kuin kuuma.
Pääparin välille ei koskaan syttynyt jännitettä tai sidosta, joka tällaisessa rakkaustarinassa on ensiarvoisen tärkeää.
Musikaalin visuaaliset valinnat olivat omiaan tukemaan viileyttä tai sitä, ettei rakkaus roihahtanut liekkeihin, vaikka sänkyyn mentiinkin muhinoimaan useamman kerran.
Oman haasteensa luo iso näyttämö ja koko sen leveydelle sijoitettu lavastus. Kohtaukset tapahtuvat koko leveydellä ja sekin etäännyttää intiimiyden kokemista, jota jostain syystä kaipasin koko musikaalin ajan.
Kalle Ropposen valosuunnittelu on tyyliteltyä, jossa viileän valkoiset ja sinisen sävyt vaihtelevat. Myös Harjanteen tavaramerkiksi noussut ”ihmekangas” nähtiin rajaamassa näyttämöä silloin tällöin. Siihen myös heijastettiin muutamia videoita, kuvittamaan esimerkiksi Francescan piirtämistä.
Illan kohokohdaksi nousi Marge (Kirsi Tarvainen), joka rikkoi pääparin rakkaustarinaa roisilla ja hersyvällä huumorilla. Hänen roolihahmonsa on selvästi kirjoitettu tuomaan tarinaan yleisölle pakolliset naurut ja varmistamaan, että ihmiset viihtyvät teatterissa.
Tarvainen on karismaattinen ja rytmillisesti taitava näyttelijä, joka sopii tähän rooliin täydellisesti.
Toimiiko Hiljaisten siltojen intiimi tarina musikaalina?
Onko Hiljaiset sillat -musikaalin käsikirjoitusta yritetty laittaa johonkin tiettyyn musikaalimuottiin, jotta siitä saataisiin kassamagneetti? Välillä nimittäin siltä tuntui.
Luulen kuitenkin, että edellä mainitut, kriittisestikin kommentoimani asiat, muovaantuvat ajan kuluessa ja varsinkin silloin, kun tilanne palaa entiselleen. Olen itsekin hämmentynyt siitä, että koen edelleen jonkinlaista ihmetystä siitä, että musikaalikokemukseni oli tällä kertaa tällainen.
Rakastan musikaaleja ja niihin liittyvää tunnelatausta, sävellyksen ja tekstien luomaa kokonaisuutta sekä miten musikaalit voivat voimistaa tarinan kokemusta todella voimakkaasti.
En olisi koskaan uskonut, että sanon näin musikaalista
Tällä kertaa musikaali ei näitä elementtejä tavoittanut. Oliko kyse sitten käsikirjoituksesta, henkilöohjauksesta vai kenties jostain muusta? En olisi koskaan uskonut, että sanon näin musikaalista, mutta tällä kertaa näin kävi: musikaali kaikessa komeudessaan, koskettavassa tarinassaan ja soivuudessaan voi jättää katsojan kylmäksi.
Sinua voisi kiinnostaa myös: Miten teatterin väitöskirjatutkija rentoutuu?
Musikaali esitetään poikkeustilanteista huolimatta
Korona-aika on laittanut teatterit pohtimaan sitä, miten sairauslomien kohdalla toimitaan niin, ettei esitystä tarvitsisi peruuttaa. Maailmalla understudy -ratkaisu on ollut jo pitkään isojen musikaalituotantojen parissa toiminnassa.
Pari päivää ennen ensi-iltaa YLE kirjoitti jutun, jossa haastateltiin teatterinjohtajaa Arto Valkamaa, jossa hän kertoo, että ”esitys on rakennettu niin, että se toimii millä tahansa roolituksella. Lähtökohtana on, että esitetään musikaalia, joka musikaalina pystytään toteuttamaan aina”. Lähde: https://yle.fi/uutiset/74-20000700 viitattu 9.10.2022.
Pystyykö näyttelijät, pahimmassa skenaariossa siihen, että jos joka näytöksessä on vastassa joku kolmesta esiintyjästä niin voiko heidän välilleen syntyä vahva sidos, joka näkyy ja tuntuu katsomoon saakka? Varsinkin, kun kyseessä on teos, jossa pääparin keskinäinen sidos on ensiarvoisessa osassa koko esitystä.
En arvostele tai kritisoi näyttelijöiden tai tekijöiden ammattitaitoa tai kykenevyyttä edelliseen skenaarioon tekijätasolla, vaan haluan herätellä sinun ajatuksiasi siihen, mitä sinä ajattelet kyseisestä aiheesta laajemmin.
Voiko esitys olla vain koneisto, jonka palaset vaihtavat paikkaa tuon tuosta?
Sairauksille ja poissaoloille ei voi mitään ja usein peruuttaminenkaan teatterin näkökulmasta ei ole mieluinen vaihtoehto.
Ehkä tämä korostaa juuri sitä, mitä teatteri parhaimmillaan (ja huonoimmillaan) voi olla: se on joka kerta ainutkertainen esitys, jota ei voida koskaan toisintaa tismalleen samanlaisena.
Me ihmiset luomme teatterikokemuksen yhdessä ja jokaisen oma henkilökohtainen energia vaikuttaa kokonaisuuteen ja olemme osa teatterin tekijöitä, vaikka istuisimme hiljaa paikallaan penkillä.
Turun Kaupunginteatterin Hiljaiset sillat musikaali tarjoilee Francescan elämässä odottamattoman rakkaustarinan käärittynä hopeakääreeseen, joka on helppo pureskella etäältä punaisissa penkeissä istuen. Esitys kulkee suoraviivaisesti eteenpäin ja orkesteri sekä pääpari soivat yhdessä loistavasti.
Uskon, että poikkeustilanteiden ja ensi-illan jälkeen esitys asettuu uomiinsa ja helle palaa takaisin Iowaan ja myös Turun Kaupunginteatterin viimeisellekin penkkiriville. Kieltämättä haluaisin nähdä esityksen uudelleen Ylipään esittäessä Francescan roolin.
Suuri kiitos vielä Anna-Maija Jalkanen ja Marika Huomolin, jotka teitte ensi-illassa suuren ja hatunnoston arvoisen roolisuorituksen.
Jos sinua kiinnostaa mielenkiintoinen opinnäytetyö swingin eli understudyn tehtävästä, niin kannattaa lukea ja tutustua aiheeseen lisää: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/498768/Lehto_Sanni.pdf?sequence=3
Comments