HKT:n uutuus on vaativa ja järkälemäinen eepos. Brittiläisen Jez Butterworthin neljäs kirjoittamansa näytelmä Jerusalem sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 1.2.2024. Näytelmä on kirjoitettu 2009 ja tekstin on suomentanut Ari-Pekka Lahti. Alkuperäistä näytelmää on kehuttu mm. kaikkien aikojen sekä Iso-Britannian parhaaksi näytelmäksi ja se on valittu 2000-luvun parhaaksi näytelmäksi. Helsingin Kaupunginteatterin version on ohjannut Pasi Lampela.
Tässä blogitekstissä käyn läpi päällimmäisiä ajatuksia, mitä esityksen kokeminen jätti jälkeensä.
Lippu saatu. Näin esityksen maanantaina 5.2.2024.
Tarkat teostiedot löydät tästä: https://hkt.fi/esitykset/jerusalem/
HKT:n uutuus on vaativa ja järkälemäinen eepos
Jerusalem on järkälemäinen eepos, joka ei päästä katsojaansa helpolla. Esityksen kestoa ei kuitenkaan kannata säikähtää (3 tuntia ja 15 minuuttia). Näytelmä pitää otteessaan paria pientä fokuksen katoamista lukuun ottamatta ja nekin johtuivat lähinnä siitä, että edessä istunut henkilö vilkuili kirkkaasti loistavaa älykelloaan. Näytelmässä on kaksi väliaikaa, joista ensimmäinen on normaali 20 minuutin mittainen, mutta toisella n. 5 minuutin tauolla katsojia ei päästetä katsomosta ulos. Jaloittelu teki hyvää siinä hetkessä.
Näytelmää kuvataan komedialliseksi draamaksi, mutta itselleni se toi mieleen tragedian. Esityksen jälkeen ajatuksissa pyörivät Antiikin tragediat ja Shakespearen tekstit luontoyhteyksineen. Santeri Kinnusen esittämä antagonisti Johnny ”Rooster” Byron ja hänen asuinympäristönsä metsänlaidalla toimii näytelmän tapahtumapaikkana. Yksi tapahtumapaikka ja näyttämökuva pitkässä näytelmässä tuo mieleen päähenkilön elämän pysähtyneisyyden.
Kaupungin virkailijat haluavat ottaa metsän, jossa Rooster asuu, itselleen ja raivata sen uuden asuinalueen tieltä. Ohjaaja Lampela kirjoittaa ohjaajan sanassaan ”Byrokraattinen hallinto tai talousjärjestelmä ovat vain joukko sopimuksia, ei Jumalan ilmoitus tai kohtalo. Miksi annamme vallasta juopuneiden poliittisten ja uskonnollisten johtajien pelata pelejään? Miksi annamme pääoman ulosmitata oman elämämme? Miksi hurahdamme vihamielisiin ideologioihin? (HKT:n käsiohjelma, ohjaajan sana, Pasi Lampela). Lampela kysyy isoja kysymyksiä ja näytelmä vastaa niihin ainakin osittain.
Teksti on monitasoinen ja avautuisi ehkä selkeämmin, jos taustalla olisi tietoa ja ymmärrystä brittiläisen yhteiskunnan historiasta. Jäin miettimään myös, onko suomennoksesta jäänyt jotain olennaista kulttuurista sidosta puuttumaan? Teksti sisältää monitahoisia viittauksia, joita vilisee jatkuvasti siellä täällä.
Näyttelijöiden välinen energia on raikas ja kevyt
Kinnusen aisaparina on Ginger Markus Järvenpää, joka piristää näyttämön energiaa omalla sädehtivällä liekillään. Tunnelma sähköistyy, kun Järvenpää antaa Gingerin roolihenkilön vallata alaa. Komediaa hahmoista irrottelevat Joachim Wigelius sekä Jouko Klemettilä, joiden roolihenkilöt tuovat kepeyttä tekstimassan sisään. Virittyminen oli korkealla ja näyttelijät olivat hyvin hitsautuneina yhteen.
Näytelmän naiskuva on kapea ja pintapuolinen, kertonee enemmän kirjailijasta kuin Helsingin Kaupunginteatterissa tehdyistä valinnoista. Minni Gråhn ja Lumi Aunio tuovat kaikesta huolimatta monin kerroin iloa ja terävyyttä pitkien monologien keskelle.
Merja Larivaara esittää Roosterin ex-vaimoa Dawnia. Kohtauksen käännekohta oli odottamaton ja yllättävä. En paljasta sitä tässä, jotta en spoilaa liikaa. Aluksi Larivaara kiersi tilannetta kuin kissa kuumaa puuroa, mutta muutti kuitenkin suunnan. Larivaaran taito olla läsnä ja nyanssit ilmaisun suunnissa ovat herkkyyttä vaativia. Yhdistettynä se Kinnusen näyttelemisen tarkkuuteen, kohtaus nousi kaikista muista ylivoimaisimmaksi hetkeksi näytelmässä.
Nuoria näyttelivät myös Alexander Wendelin, Betadi Mandunga sekä Mitra Matouf, joka lauloi kuin enkeli näytelmän alussa. Hän oli mystinen keijukainen tai haltija, ja joka nivoo tarinan lopuksi yhteen. Näytelmässä nähdään myös Rauno Ahonen, Ursula Salo sekä Mikko Virtanen. Dawnin ja Roosterin poika näyttelevät Alvar Lisko ja Niilo Sämpi, joista viimeinen näytteli näkemässäni esityksessä.
Näytelmää ei suositella alle 15-vuotiaille. Näyttämöllä käytetään huumeita, väkivaltaa, alkoholia ja voimakasta kieltä, joka myös vanhemmassa väestössä kuului kirvoittavan keskustelua väliajalla.
Ajatuksia käsiohjelmasta
Helsingin Kaupunginteatteri on siirtynyt monisivuisista käsiohjelmista yhden A4-liuskan paperisiin lehtisiin, jossa katsojaa ohjataan siirtymään qr-koodin avulla teatterin nettisivuille. Suuren Näyttämön ja isojen musikaalien osalta tilanne on toistaiseksi vielä toinen, niitä voi ostaa itselleen muistoksi. Kestävän kehityksen näkökulmasta katsottuna onkin järkevää tarkastella, miten informaatiota teoksista jaetaan.
Teatterintutkijoiden yksi tehtävistä on tallentaa tutkimuksissaan teatterin ohikiitävää ja uniikkia luonnetta, ainutkertaista tapahtumaa, jossa teatterin työryhmä ja yleisö luovat yhdessä esitys toisensa jälkeen hetken, joka ei koskaan toistu tismalleen samanlaisena. Teatterintutkijat dokumentoivat arvokasta kulttuuriperintöämme kokemistaan esityksistä ja tuovat näkyväksi sen, joka on jo kadonnut.
Menneiden esitysten tutkimus pohjautuu esimerkiksi käsiohjelmiin ja arvioihin ja niiden valossa voidaan jo historiassa tapahtunutta esitystä tulkita.
Oletko jo lukenut: https://www.anttitaipale.fi/mika-on-esitys-joka-saa-kylmanvareet-aikaan-useaan-kertaan/
Jerusalemin osalta olisin kaivannut lisää informaatiota konkreettisesti käsiini, sillä teos oli järkälemäinen ja eräänlaisia esityksen lukuohjeita olisin teatterinkokijana tarvinnut jo teatterissa ollessani. Teatteri on itselleni paikka olla ilman jatkuvaa digitaalisen median informaatiotulvaa. Teatteri on paikka, jossa ihmiset kokoontuvat kuuntelemaan ja kertomaan tarinoita, ja jossa kehollisuuden kokemus korostuu. Ajattelen myös, että teatterikokemus syntyy esityksen ja käsiohjelman informaatioiden vuorovaikutuksesta, jossa esimerkiksi ohjaajan sana voi auttaa esityksen tulkinnassa.
HKT:n uutuus on vaativa ja järkälemäinen eepos
Suosittelenko esitystä?
Minulta on kysytty, että suosittelenko Jerusalemia? Vastaus ei ole yksiselitteinen. Esitys sopii niille, jotka ovat valmiita haastamaan omaa teatterikokemustaan. Teos vaatii katsojalta paljon, se ei jätä katsojaa makaamaan laakereilleen. Toisaalta näytelmä antaa katsojalle paljon, välillä jopa liikaa. Mutta teoksen kokonaiskudoksessa se on mielestäni välttämätöntä, jotta teoksen ydin avautuu. Kokemuksena Jerusalemia on haastavaa kirjoittaa auki, sillä heti esityksen jälkeen sanoja ei löydy, mutta esitys jää kehoon pyörimään ja herättelee jatkuvasti uusia kysymyksiä.
Aiotko mennä katsomaan Jerusalemin?
Kaikki jutussa käytetyt kuvat HKT/ Otto-Ville Väätäinen
