Mikko Räsäsen tulevaisuus Helsingin Kaupunginteatterissa

Mikko Räsäsen tulevaisuus

Mika Ripatin käsikirjoittama Mikko Räsäsen tulevaisuus Helsingin Kaupunginteatterissa vie kohti syviä ajatuksia ja tunteita. Näytelmässä käsitellään luokkajakoa, mieskysymyksiä, isä–poika -suhdetta sekä oikeutusta vallan käyttöön. Ohjaaja Heikki Kujanpää on ohjannut toimivan ja eteenpäin menevän kokonaisuuden Helsingin Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle.

Helsingin Kaupunginteatteri – Mikko Räsäsen tulevaisuus – Kuvassa Martti Suosalo ja Sanna-June Hyde – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Tarkemmat esitystiedot löydät tästä: https://hkt.fi/esitykset/mikko-rasasen-tulevaisuus/

Mikko Räsäsen tulevaisuus sai ensi-iltansa 11.3.2022 Helsingin Kaupunginteatterissa täpötäydelle katsomolle. Martti Suosalo esittää näytelmän päähenkilöä Mikko Räsästä vakuuttavan selkeällä ja maahan juurtuneella otteella. Päähenkilön ympärillä tapahtuvat tilanteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin työmaalta kotioloihin tai muistelemaan edesmennyttä isäänsä.

Esityksessä nähtävät muut roolihahmot ovat sopivan karikatyyrisia ja tunnistettavia – myös insinööri ja yksikönjohtaja Kimmo Niemi. Hahmoa esittävä Jari Pehkonen luo lavalle taidokkaasti jopa sovinistisen ja ’mukamas hauskan’ henkilön kaikessa puistattavassa kaameudessaan.

Helsingin Kaupunginteatteri – Mikko Räsäsen tulevaisuus – Kuvassa Jari Pehkonen – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Näyttämöllä nähdään myös Joakim (Jusu) Berghäll, joka toimii esityksen sydämenä. Hän aloittaa kapellimestarin ominaisuudessa ja käynnistä esityksen. Ensimmäinen musiikkinumero valtavan isolla näyttämöllä (lavastuksesta myöhemmin lisää) iskevän ja vahvan rytmin lyödessä sai katsojan haukkomaan henkeään: nyt ollaan jonkin suuren asian äärellä. Berghäll luotsaa musiikkia pitkin esitystä ja taituroi soittimia vaihdellen jousisoittimista puhallinsoittimiin.

Mikko Räsäsen tulevaisuus on suuren asian äärellä

Näytelmä käsittelee tärkeitä teemoja, kuten luokkajakoa ja sitä, miten kuukausipalkalla tullaan toimeen kaikkien pakollisten menojen jälkeen. Isän ja pojan suhdetta näytelmässä käsitellään sukupolvien yli.

Mikon isän (Pekka Huotari) suhde omaan poikaansa on kovin samanlainen, kuin Mikon suhde omaan Aapo -poikaansa (Paavo Kääriäinen). Isät haluaisivat, että lapset menisivät pidemmälle ja opiskelisivat itsejään enemmän.

Toisen näytöksen loppupuolella nähtiin Mikon ja edesmenneen isänsä kohtaaminen. Suosalo ja Huotari loivat näyttämölle kauniin ja koskettavan kohtauksen isän ja pojan välisestä keskustelusta. Huotarin roolihahmo oli kaukaisuudessa, tietämätön siitä, mitä maailma nykypäivänä on.

Huotari kehollisti kohtauksessa samanaikaisesti kaipuuta, onnistumista, epäuskoa, surua ja iloa. Kohtaus jäi mieleeni yhtenä hiennoimmista näytelmän aikana.

Helsingin Kaupunginteatteri – Mikko Räsäsen tulevaisuus – Kuvassa Lumi Aunio, Martti Manninen, Martti Suosalo, Paavo Kääriäinen ja Raili Raitala – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Luokkajako on valunut viemäristä alas

Työväenluokan vastapeilinä toimii palvelumuotoilija Lasse Kosonen (Rauno Ahonen) ja hänen vaimonsa Hanna Kosonen (Sanna-June Hyde). Lasse juo ainoastaan hienoja erikoisoluita ja hän kulkee pyörällä joka paikkaan. Hän on jatkuvasti luovassa tilassa ja näkee maailman yhtenä isona tarinana ja brändinä.

Vaimonsa Hanna tilailee Woltista ruokaa päivittäin, vaikka tyttären (Lumi Aunio) mukaan keittiöstä löytyisi kaikki maailman keittiölaitteet, joilla voisi ruokaa tehdä.

Räsänen on henkilö, joka ei tahdo pahaa edes kärpäsellekään.

Sattumien kautta Mikko Räsänen ja Lasse Kosonen joutuvat konfliktitilanteeseen ja se toimii näytelmän priimusmoottorina. Kosonen käyttää omaa elitististä valtaansa hyväksi välittämättä mahdollisista seurauksista mitään. Räsänen haluaa neuvotella ja korvata aiheutuneita vahinkoja, mutta Kosonen ei pidä lupausta.

Onko Mikko Räsäsen tulevaisuus dokumenttiteatteria?

Käsikirjoittaja Ripatti käsittelee luokkaeroja ja ajattelutapojen erilaisuutta näytelmässä taidokkaasti. Ensi-illan jälkeisenä aamuna tutustuin käsiohjelmaan paremmin ja luin sieltä Ripatin haastattelun, josta selvisi, että hän itse työskentelee kaupunkitekniikan rakentajana.

Esityksen analyysi sai aivan uuden näkökulman, sillä voidaan ajatella näytelmän olevan lähempänä dokumenttiteatteria.

Dokumenttiteatteri on saanut alkunsa 20-luvulla Berliinin Volksbühnessa, jossa ohjaaja Erwin Piscator loi näyttämölle oikeita lähihistorian tapahtumia usein karrikoitujen historiallisten henkilöiden rinnalle.

1990-luvun dokumenttiteatterin ominaispiirteenä voitiin nähdä historian avoimuuden painottaminen eri tulkinnoille sekä mikroperspektiivin korostuminen. ”Yksilön tai pienen yhteisön kautta pyritään konkretisoimaan monimutkaisempia sosiaalisia asiayhteyksiä” (https://disco.teak.fi/euteatteri/10-1-dokumenttiteatteri/).¨

Vaikka Ripatti ei ole kirjottanut suoraan omia kokemuksiaan näyttämölle, on hän kuitenkin kiteyttänyt havaitsemaansa maailmaa käsikirjoituksen muotoon. Tätä kautta laajemmat asiayhteydet ovat alkaneet muodostua ja näytelmää voidaan katsoa myös eräänlaisena työkaluna havaita yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ongelmia, joita ympärillämme jatkuvasti on.

Eräänä mielenkiintoisena samaistumispintana käsiohjelmasta löytyvästä haastattelusta nousee Ripatin maininta omasta edesmenneestä isästä. Ripatti oli aikeissa haastatella omaa isäänsä, mutta vain muutamaa päivää ennen haastattelua isä menehtyi ja haastattelu jäi vain haaveeksi.

”Minä olin yhteisen menneisyytemme lähettiläs tulevaisuudessa ja velvollisuuteni oli välittää täältä raportteja valtakuntaan, joka aukesi kuoleman viiltämän rajan toisella puolen”

Lainaus Ripatin haastattelusta, HKT käsiohjelma s. 19.

Mikko Räsäsen tulevaisuus Helsingin Kaupunginteatterissa

 Näytelmässä nähdään, kuinka Mikko Räsäsen tulevaisuus on hänen oma Aapo-poikansa, joka jatkaa omaa matkaansa ja luo tulevaisuutta hetki hetkeltä.

Näyttämöllä nähdään myös muita hienoja roolitöitä, jotka jäävät tarinassa harmillisesti varjoon. Vappu Nalbantoglu esittää pormestaria ja Raili Raitala vastaavaa työnjohtajaa. Yllättäen heidän välilleen syntyykin suhde ja näyttämöllä nähdään kahden naisoletetun kiihkeä suudelma. Tämä yllätyksellinen suudelma tuntui irralliselta ja päälle liimatulta.

Jos seksuaalivähemmistöjen suhteita halutaan tuoda näyttämölle niin, olisiko sitä kenties voitu vahvistaa ohjauksessa?

Kirjoitin Bollan kahden miehen välisestä rakkaudesta ja sen kuvauksesta tässä artikkelissa: https://www.anttitaipale.fi/bolla-vakeva-kuvaus-rakkaudesta/

Koko näyttämökapasiteetti käyttöön

Antti Mattila on suunnitellut näytelmän lavastuksen. Heti ensimmäisenä palomuurin noustessa ilmaan kuuluu metallinen kolahdus, joka luo industriaalisen ja maskuliinisen tunnelman.

Samassa koko suuren näyttämön neliöt ovat otettu käyttöön. On hienoa nähdä vihdoin näyttämö kokonaisuudessaan ilman, että kulisseilla näyttämön kokoa olisi rajoitettu. Mattila ottaa käyttöön koko näyttämön potentiaalin pyörönäyttämöineen.

Tilanteet ja paikat vaihtuvat käden käänteessä työmaalta olohuoneeseen ja välillä avaruuteen tai viemäriverkoston syvyyksiin saakka.

Näin esityksen medialipulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Siirry sivun alkuun
%d bloggaajaa tykkää tästä: