Näytelmä, jonka jokaisen suomalaisen tulisi nähdä. Toivon, että se myös taltioitaisiin ja esitettäisiin Itsenäisyyspäivänä televisiossa ennen Tuntematonta Sotilasta. Kansallisteatteri on nimensä mukaan Suomen kansallinen näyttämö, jonka tavoitteena on tuottaa kulttuuria jokaiselle meille sekä kertoa tarinoita meistä. Syyskuussa ensi-iltansa saanut kantaesitys kertoo tarinan yhteisöstä, yhteenkuuluvuudesta ja ulkopuolelle jäämisestä kipeän riipaisevalla, mutta toiveikkaalla tavalla. Haluan esittää kiitokseni Kansallisteatterille tämän yhteiskunnallisesti tärkeän teoksen ottamisesta ohjelmistoon.
Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 21.9.2023 ensi-iltansa saanut Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin näytelmän on ohjannut ja dramatisoinut Satu Linnapuomi. Näytelmä perustuu alkuperäisteokseen, jonka ovat kirjoittaneet Ujuni Ahmed ja Elina Hirvonen (WSOY, 2022).
Näytelmän tarkat esitystiedot löydät tästä: https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/tytoille-jotka-ajattelevat-olevansa-yksin
Lippu saatu.
Näytelmä, jonka jokaisen suomalaisen tulisi nähdä
Ensimmäisenä Kansallisteatterin katsomoon astuessani näyttämöllä näkyy tuttu lavaste Dosenteista, joka kaareutuu koko näyttämön leveydelle ja korkeudelle. Toisen parven aitiot ikään kuin jatkuvat näyttämölle, kuin tunkeutuen näytelmän maailmaan. Ne tuovat mieleen asetelman, jossa jokainen katsoja on mukana rakentamassa esityksen todellisuutta. Lavastuksen on suunnitellut Tinja Salmi. Näyttämöllä olevaa suurta portaikkoa hyödynnetään oivaltavasti ja etuosasta nousevat eri miljööt rytmittävät esitystä. Ne tuovat hetkittäistä helpotusta päähenkilön arkeen, mutta välillä ne tuovat hänelle haasteita, esimerkiksi metrossa matkustaessaan.
Näytelmän loppukohtaus on kaunis ja mieleenpainuva niin sisällöllisesti, kuin skenografisesti. Kaunis ja pehmeä värimaailma, laskeutuvat kukkaköynnökset sekä eri tasoissa tapahtuva näyttämötoiminta yhdessä taidokkaan, koskettavan lauluesityksen on mieleenpainuva ja unohtumaton teatterikokemus.
Esitys tulee kohti tätä päivää, hyvinkin lähelle meidän jokaisen arkea. Se saa aikaan ajatusmyrskyn ja pohtimaan omia ja yhteiskunnan asenteita vähemmistöjä kohtaan. On helppoa ja mukavaa tuudittautua omaan kuplaansa ja katsella sieltä käsin maailmaa. Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin haastaa tätä kuplaa ja näyttää katsojalle todellisen vähemmistöarjen ilman kaunistelua tai asiaa korostamalla.
Näytelmä toteaa yksinkertaisesti sen, millaisessa maailmassa elämme.
Kuten Ujuni Ahmed käsiohjelmassa kirjoittaa: ”Esityksen pyrkimys on vahvistaa itseämme ja identiteettiämme niin, että voimme olla ylpeitä itsestämme – riippumatta, mitä ihmiset meistä ajattelevat meitä tuntematta. Voimme samaan aikaan kokea yhteyttä sekä juuriimme että Suomeen, eikä näiden kahden tarvitse sulkea pois toisiaan”.
Yllä oleva lainaus sai kimmokkeen tämän blogitekstin alkupuolella kirjoittamaani ajatukseen siitä, että tämä näytelmä tulisi esittää jokaisena Itsenäisyyspäivänä televisiosta kaikelle kansalle, jotta voisimme ymmärtää paremmin.
Näytelmä etenee reippaasti eteenpäin
Esityksessä nähdään kaksi päähenkilöä: nuori ja aikuinen Ujuni. Aikuista Ujunia esittää Emilia Neuvonen, joka on valmistautumassa eduskunnan lakivaliokunnan puheeseen sekä Safiya Abukar, joka esittää nuorta Ujunia.
Neuvonen kulkee läpi näytelmän eräänlaisena kertojahahmona, joka kommentoi nuoren Ujunin elämää ja tapahtumia. Välillä hän muuntautuu yhdeksi näytelmän hahmoiksi ja joka kerrotaan yleisölle suoraan. Näytelmän tapahtumia ei pyritä piilottamaan fiktiivisen maailman harson alle, pikemminkin yleisölle kerrotaan asiat sellaisena kuin ne ovat, jolloin katsoja voi itse muodostaa oman näkökulman asiaan.
Rafia esittävä Jasir Osman tuo kepeyttä omalla hahmollaan ensimmäiseen näytökseen. Ensimmäiset väliaplodit kuultiin Rafin kohtauksen jälkeen.
Lisäksi näyttämöllä nähdään Yasmin Ahsanullah, Amaal Ali, Elssa Antikainen, Jani Karvinen, Pirjo Määttä, Ilja Peltonen, Julianna Kauhaniemi, Lilja Kervinen sekä Anzaar Elmi (videolla).
Näytelmä kulkee eteenpäin reippaasti ja tilanteet vievät tarinaa kohti tätä päivää. Esitystä rytmittävät esimerkiksi Destiny’s Childin, Rihannan ja Spice Girlsin musiikki, sekä näyttämön tapahtumapaikkojen muutokset. Lavan etuosasta nouseva tyttöjen talo tai metro toi esityksen kokonaisrytmiin erilaista vaihtelua.
Sinua voisi kiinnostaa myös näyttelijä Ria Katajan haastattelu: https://www.anttitaipale.fi/tulevaisuuden-teatteri-kutsuu-mukaan-moniaaniseen-yhteisoon/
Henkinen ja fyysinen väkivalta näyttämöllä
Esitys käsittelee voimakkaita teemoja, jotka ovat arkea näytelmän hahmoille, mutta myös monelle tytölle jatkuvasti.
Ujuni kohtaa voimakkaan opettajan, joka käyttää fyysistä valtaa hallitakseen Ujunia. Tilanne toistuu hänen ja muiden tyttöjen kohdalla myöhemmin näytelmässä.
Väkivallan kuvaus muuttui yhteiskunnalliseksi esityksen loppupuolella, jolloin Ujuni puhutteli suoraan paikalla olevaa yleisöä ja kertoi syksyn 2023 poliittisten päättäjien nettikirjoittelusta ja sanomisista. Samaan aikaan valo- ja äänimaailmassa nähtiin ja kuultiin yhtäläiset tilanteet, mitä esityksen alkupuolella Ujuni joutui kohtaamaan väkivaltaisen opettajan kautta.
Tässäkään aiheessa teos ei mässäile tai ratsasta väkivallan teemalla, vaan toteaa asiat niin kuin ne ovat.
Mieleenpainuvaksi kontrastiksi on jäänyt myös akateeminen ja feministinen ryhmittymä, jotka luovat erilaisia käsitteitä auttaakseen vähemmistössä olevia. Tämä valkoisen enemmistön kuvaus on selkeä heijastuspinta yhteiskuntamme rakenteista.
Rakenteellinen rasismi tuodaan näytelmässä esiin kirkkaasti. Teos antaa mahdollisuuden katsojan ajatuksen muutokselle, se auttaa näkemään ympärille hieman eri tavalla. Esitys mahdollistaa empatian kokemuksen ja tarjoaa tilaisuuden astua toisen saappaisiin hetkeksi.
Kiitos koko työryhmälle tästä tärkeästä teoksesta. En muista, milloin viimeksi koko Kansallisteatterin salin yleisö olisi noussut seisten osoittamaan suosiota esiintyjille täydestä sydämestä.
