Helsingin Kaupunginteatterissa torstaina 25.8. ensi-iltansa saanut Priscilla, aavikon kuningatar voisi kertoa myös Suomesta. Musikaalissa kolme drag queenia matkaavat läpi Australian unelmiensa perässä ja kohdaten toinen toistaan erilaisempia esteitä matkallaan.
Ensimmäistä kertaa Suomessa esitettävä Priscilla, aavikon kuningatar pohjautuu samannimiseen elokuvaan (1994), jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut australialainen Stephan Elliot.
Helsingin Kaupunginteatterin Priscillan on ohjannut Samuel Harjanne, jonka kädenjälkeä on nähty useamman musikaalin verran ympäri Suomea sekä ulkomaita. Musikaalin taiteellinen työryhmä on tehnyt valtavan työn, sillä näyttämöllä nähdään toinen toistaan hienompia valaistussuunnittelun helmiä, pyrotekniikkaa, konfetteja, yli 450 asukokonaisuutta, valtava määrä peruukkeja, vaihtuvia silmämeikkejä ja tietenkin koko näytelmän ydin Priscilla – bussi, joka kuljettaa kolmikon läpi Australian.
Tässä artikkelissa käyn läpi ensi-ilta tunnelmia ja pintaan jäänneitä ajatuksia nähdystä ja koetusta musikaalista.
Tarkat esitystiedot löydät tästä: https://hkt.fi/esitykset/priscilla-aavikon-kuningatar/
Priscilla, aavikon kuningatar voisi kertoa myös Suomesta
Vaikka musikaalin konteksti on kokonaisuudessaan Australiassa, niin mielenkiintoisia yhtymäkohtia myös suomalaiseen ajankuvaan on nähtävissä.
Felicia – yksi dragartisteista, joka edustaa musikaalissa uuden polven dragesiintyjiä on sitä mieltä, että playback-laulu on menneen talven lumia ja jokaisen drag queenin pitäisi laulaa itse. Toisin kuin Bernadette, Les Girls -dragryhmän perustajajäsen, joka on ollut 30 vuotta eläkkeellä, vannoo edelleen playbacklaulun taikaan.
Suomalaisessa dragkulttuurissa tekemisen tavat murenevat ja monimuotoistuvat hetki hetkeltä. Playbacklaulua ja perinteistä artisti-imitaatiota nähdään edelleen, mutta myös paljon muuta. Drag omana ilmaisumuotona voi antaa tekijälleen oman taiteensa kanavointiväylän ja tarkastella sitä kautta yhteiskunnallisia teemoja dragin keinoin.
Suomessa nähdään itselaulavia dragartisteja yhä enemmän, ehkä suuret musikaalituotannot ovat olleet yksi eteenpäin työntävä tekijä sillä saralla.
Toinen merkittävä tekijä, jota musikaalin aikana jäin miettimään, on vähemmistöjen asema suomalaisessa yhteiskunnassa. Moni meistä, eri vähemmistöryhmään kuuluvan henkilön, elää omassa kuplassaan, jossa vihapuheelta tai suoranaiselta väkivallalta ollaan turvassa.
Kaikilla tätä kuplaa ei kuitenkaan ole. Suomessa on monia alueita, jossa seksuaali- tai sukupuolivähemmistöt eivät ole tervetulleita. Musikaalissa nähdään kohtaus, jossa Felicia (Niki Rautén) ajautuu konfliktiin australialaisten pikkukylän miesten kanssa ja joutuu heidän pahoinpitelemäksi.
Se toi voimakkaasti mieleen niitä tarinoita, joita olen kuullut ystäviltäni tai tutuiltani, jotka ovat joutuneet väkivallan kohteeksi 2020-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa.
On siis äärimmäisen tärkeää, että vähemmistöryhmien edustajat saavat äänensä kuuluviin, että heidän tarinoitaan kerrotaan moninaisesti ja että heidän representaatiot ovat tarkasteltuna näyttämöllä tavalla, joka ei vääristä tai vaikeuta heidän tilannettaan entisestään.
Se, että vähemmistöjen edustajia kuullaan ja esimerkiksi teoksen tuotantoprosessin aikana teoksessa olevia teemoja reflektoidaan yhdessä vähemmistöryhmän edustajien kanssa ei ole sensuuria, vaan osoittaa laitokselta suurta empatiakykyä ja halua oikeasti ymmärtää mistä vähemmistöjen kokemuksessa on oikein kyse.
Me aikuiset olemme niitä, jotka valuttavat omaa arvomaailmaansa ja näkemyksiään kohti uusia sukupolvia. Lapset katsovat maailmaa viattomin silmin. Kuten musikaalissa nähdään kohtaus, jossa Tickin poikaa Benjiä ei haittaa lainkaan se, että isä on drag queen ja homo. Päinvastoin.
Kun yhteiskunnassamme on tällä hetkellä vallalla eräänlainen puheen ja ajatuksen polarisoituminen ja vastakohtien ääriajatteluun meneminen, niin keskustelu ja aito kommunikaatio uhkaa kadota.
Tässä kohtaa jokaisen tulisi kysyä itseltään: oletko mieluummin oikeassa vai onnellinen?
Visuaalisen ilotulituksen juhlaa
Priscilla, aavikon kuningatar on täynnä räiskettä ja kimallusta – niin paljon, että välillä yleisö on hukkua sen alle. Tutut kappaleet, kuten I will survive, It’s raining men, True Colors, Go West sekä monet muut radiosta ja discosta tunnetut kappaleet soivat vielä seuraavana aamuna päässä.
Aino Hyttisen naamiointisuunnittelu on korkeatasoista, sillä kovassa vauhdissa silmämeikit vaihtuvat tuon tuosta. Väriä ja kimalletta nähdään maskeerauksen lisäksi myös mielikuvitusrikkaissa vaatteissa, joita kuuleman mukaan on yli 450 kappaletta.
Tinja Salmi on luonut visuaalista herkkua näyttämölle – kakkuja ja muffineja, mutta myös todella paljon erilaisia materiaaleja, muotoja ja värejä. Unohtamatta korkeita kenkiä ja höyhenlaitteita, joita jokaisen dragartistin varastosta täytyy löytyä.
Toni Haarasen ja Williams Ilesin valo- ja videosuunnittelu on vailla vertaansa ja tukee teoksen tunnelmia taidokkaasti. Tilanteet vaihtuvat videoiden avulla helposti, mutta välillä videot jäivät voimakkaiden valojen varjoon niin, ettei niiden teho pääsyt aina täyteen potentiaaliinsa.
Sinua voisi kiinnostaa myös: https://www.anttitaipale.fi/hktn-syysohjelmisto-on-monimuotoinen-ja-raikas/
Priscilla on musiikkiteatterin ammattilaisten juhlaa
Näyttämöllä nähdään iso joukko taitavia musiikkiteatterin ammattilaisia, joista jokainen tekee suuren ja varmasti hikisen työn näyttämöllä.
Roolitus on monimuotoinen, joka ansaitsee kiitoksen roolituksesta vastaaville henkilöille!
Pääkolmikkona nähdään Lauri Mikkola Tickinä, Niki Rautén Feliciana sekä Clarissa Jäärni Bernadettena. Bernadetten dramaturgiassa hänen uutta ihastustaan näyttelee Risto Kaskilahti Bobina.
Kaiken kovan vauhdin ja visuaalisen ilotulituksen keskellä hetki, jossa nähdään Bernadetten ja Bobin ihastumisen syveneminen, on musikaalin yksi herkimmistä tilanteista. Kohtauksen merkitys laajemmassa kontekstissa on myös merkittävä. Transnaisen ja oletetun cis-miehen rakkaustarina nähdään näyttämöllä.
Toinen koskettava kohtaus nähdään, kun Tick ja hänen poikansa Benji vihdoin pääsevät juttelemaan keskenään ja he esittävät yhdessä dueton. Näitä rauhallisempia hetkiä katsoja kaipaa, jotta voi tuntea ja hengittää edes hetkisen ajan muutoin ylitsepursuavassa ja kovassa vauhdissa.
Esityksen loppupuolella Felician eli Niki Rauténin Kylie-numero on vailla vertaansa, kun hän esiintyy keskellä aavikkoa Kylien klassikkoasussa ja laulaa veret seisauttavan soolonsa. Hänen laulussaan yhdistyvät läsnä oleva vokaalinen lahjakkuus, taidokkuus ja tarkkuus sekä ammattitaitoinen roolityöskentely saa yleisön haukkomaan henkeään.
Kokovartalokylmikset on taattu!
Helsingin Kaupunginteatteri ja koko tuotantotiimi on onnistunut luomaan vauhdikkaan ilotulituksen, jossa syvempi merkitys ja yhteiskunnallinen taso on läsnä. Musikaali sopii niille, jotka odottavat esitykseltä vauhtia, hyviä biisejä, rytmiä ja ennennäkemätöntä visuaalista tykitystä eli isoja bileitä!
Priscilla, aavikon kuningatar on campia isolla C:llä! Kunnioittaa elokuvaa, mutta on itsenäinen teos, joka peilaa tämänpäivän suomalaista yhteiskuntaa – vaikka esityksen sisältö on sijoitettuna toiselle puolelle maapalloa.
Ehkä sanonta, pitää mennä kauas, jotta voi nähdä lähelle pitää tässäkin mielessä paikkaansa.
Näin esityksen median kutsuvieraana.
Comments