Q-teatterin Järjen Hedelmät on täynnä merkityksellisiä katseita ja tekojaLukuaika noin 6 minuuttia

Q-teatterin Järjen Hedelmät on täynnä merkityksellisiä katseita ja tekoja. Näytelmästä on riisuttu kaikki epäolennainen pois ja jätetty ainoastaan näyttelijöiden kehot ilmaisemaan Saara Turusen ohjaamaa ja käsikirjoittamaa näytelmän ydintä menestyksekkäästi. Q-teatterin yleisö hengitti samaa hetkeä näyttelijöiden kanssa.

*näin esityksen medialipulla

Q-teatterin Järjen Hedelmät on Turusen trilogian viimeinen osa. Hänen aiemmat esityksensä Tavallisuuden aave ja Medusan huone ovat saaneet paljon huomiota omaleimaisesta näyttämöllepanosta, sen estetiikasta ja repliikkien vähyydestä. Turunen jättää katsojalle aikaa havaita, tuntea ja kokea sekä muodostaa omia ajatuksia nähdystä.

Tarkat esitystiedot löydät tästä linkistä: https://www.q-teatteri.fi/jarjen-hedelmat/

Tässä tekstissä käyn läpi, millaisia tuntemuksia kehossani ilmeni esityksen aikana. Millaisia elementtejä jää jäljelle, kun puhe siirretään sivuun ja sitä, kuinka näyttelijät synnyttävät merkityksiä pelkällä rintamasuunnan muutoksella.

Q-teatterin Järjen Hedelmät on täynnä merkityksellisiä katseita ja tekoja

Esitys alkaa tilanteesta, jossa näyttelijät yksi kerrallaan saapuvat sisään kantaen tuolia käsissään. He asettavat ne selkänojat vastakkain ja on alkamassa perinteinen tuolileikki: kun musiikki loppuu, jokaisen on istahdettava tuolille ja yksi jää ilman istumapaikkaa.  Hänelle annetaan munakello käteen, joka kuvastaa biologisen kellon vääjäämätöntä etenemistä.

Näyttämö on riisuttu kaikesta ylimääräisestä. Siellä nähdään sohva, tuoli sekä pöytä. Estetiikka henkii 60–70-luvun pelkistettyä toimistotilaa. Tuo sama huone toimii jokaisen kohtauksen keskiössä muuntuen aina seurakuntasalista, kodiksi, työpaikaksi ja synnytyslaitokseksi.

Kestää jonkin aikaa tottua siihen, että repliikit ovat riisuttuna näytelmän ilmaisusta minimiin. Kun tietty kynnys ylittyy ja tottuu siihen omaan sisäiseen kohinaan, joka alkaa tuottaa merkityksiä näyttelijöiden toiminnoille niin yhtäkkinen puhe tuntui välillä jopa väkivaltaiselle.

Replikoinnista tulee näyttelijöiden ase, jolla he rikkovat jotain herkkää ja kaunista kehollista ilmaisua. Sanojen merkitykset ovat ladattuna voimakkailla asenteilla ja merkityksillä, jotka hiljaisuuden keskellä räjäyttävät katsojan mielen välillä atomeiksi.

Näyttelijäntyö on kehollista ja vaikuttavaa

Pirkko Hämäläisen esittämä perheen äiti, joka rakastaa listauksia, yleistä järjestystä elämässään sekä ylläpitää ja jatkaa ylisukupolvisten toiminta- ja ajattelumallien ketjua aloittaa replikoinnin estetiikkaan sopivalla rauhalla ja liudentaa kehollisen ilmaisun ja sanojen puuttumisen puheeksi tavalla, joka ei ole liian kontrastinen. Näytelmän edetessä puhutaan enemmän sekä ääntä ja energiaa käytetään voimakkaammin.

Katja Küttner luo merkityksellisiä katseita ja hänen kehollisesta ilmaisustaan avautuu roolihahmojensa sisäinen maailma ja ajattelu kirkkaasti. Küttner pääsee irrottelemaan kohtauksessa, jossa hän esittää terapeuttia, jonka metodi on kieltämättä ehkä hieman kyseenalainen. Toinen kohtaus, jossa hänen kehollinen ilmaisunsa pääsee täyteen kukoistukseensa, on hetki, jossa hän kääntyy Jumalan puoleen ja alkaa rukoilla. Kohtausta täydentämään tulee Ylermi Rajamaan esittämä pappi, joka patriarkaaliseen tapaan rajoittaa sitä, miten kirkossa kuuluu toimia.

Rajamaan esittämät hahmot ovat usein komediallisia ja ne toimivat eräänlaisena vastapainona muiden näyttelijöiden esittämiin hahmoihin. Rajamaa on läsnä kehossaan ja hänestä huokuva energia on voimakasta ja läpitunkevaa. Ei jää epäselväksi, mitkä hänen roolihahmojensa intentiot ovat.

Luulen, että Rajamaa esitti myös haikaraa. Näyttelijällä oli päässään haikaran pää ja hänen kasvojaan ei voinut nähdä. Tämä kasvojen peittämisen efekti kiinnittää katsojan huomion kaikkeen muuhun keholliseen ilmaisuun, kuin siihen, mitä kasvot paljastavat. Haikaran dramaturgiassa ollut huoli ja kadonneen asian metsästäminen huokui näyttelijän kehosta selkein merkityksin.

Tietyllä tavalla tuntui siltä, että oli helpompi seurata näytelmää silloin, kun kasvot olivat peitettynä eläinnaamion taakse.

Sinua voisi kiinnostaa myös: https://www.anttitaipale.fi/etsin-pitkaan-minulle-sopivaa-aanikirjapalvelua-kunnes-loysin-taman/

Kreeta Salminen edusti omia rajojaan rikkovaa naiskuvaa. Hänen yrittäessään vapautua jostain ikiaikaisesta ajattelumallista tai yhteiskunnan normien ikeestä, hänen taakseen ilmestyi naamariin pukeutunut henkilö, joka edusti mahdollisesti hänen omaa egoaan tai mieltään, joka kahlitsee ja vangitsee häntä itseään. Salmisen roolihahmot usein rytmittivät esitystä ja toivat vauhtia esitykseen.

Anssi Niemi luo mielenkiintoisen henkilöhahmon näyttämölle, joka ei mukamas mahdu muottiin. Kohtaus, jossa Niemen esittämän Tytön kotioven postiluukusta alkoi tulla sisään raamattuja ja virsikirjoja oli esityksen hienoin kohtaus. Äänimaailma, fyysinen ilmaisu ja näyttelijäntyö oli viritettynä korkealle ja sai katsomossa aikaan pyörremyrskyn silmään joutumisen tunnelman.

Q-teatterin Järjen Hedelmät on täynnä merkityksellisiä katseita ja tekoja

Ja nuo katseet ja teot tuntuvat katsojan kehossa asti. On helpompi kokea ja kuunnella omia kehollisia tuntemuksia silloin, kun puhe ja sen tuottama rationaalinen ajattelu on riisuttu pois. Näytelmän lopussa Niemen esittämä Tyttö tuli lavalle härkäpäähineen, pelargoniaruukun ja Nutella-purkin kanssa. Hän asettui lattialle istumaan ja alkoi sormin syömään Nutellaa.

Kun Tyttö laittoi kädet ruukkuun ja irroitti pelargonian mullasta, käsissäni tuntui mullan rakenne ja saatoin jopa haistaa mullan tuoksun edessäni. Voimakas kehollinen samaistuminen näyttelijän konkreettiseen käsillä tekemiseen ja mullan koskettamiseen avasi meidän välillemme yhteisen jaetun tilan, jossa kehomme ikään kuin yhdistyivät hetkeksi.

Tämä yhteinen tila ja sen muodostuminen mahdollistuu, kun havaintoprosessista riisutaan sitä kuormittavia tekijöitä pois: kuten puhe ja muut visuaaliset sekä auditiiviset virikkeet. Minulla oli mahdollisuus olla läsnä omassa kehossani ja aistia ja ymmärtää kehollisella tavalla, mitä näyttelijä minulle ilmaisee. Tämä aistiminen ja ymmärtäminen tapahtuu ennen kuin tietoisella mielellä ajattelen ja analysoin asiaa pidemmälle.

Olen tutkimassa aihetta parhaillaan väitöskirjassani ja käsittelen sitä artikkelissani, joka julkaistaan vuoden vaihteessa. Aihetta sivuutetaan jo pro gradu -tutkielmassani, joka löytyy tästä: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/315337

Tällainen riisuttu teatteriestetiikan muoto ja keholliseen ilmaisuun pohjautuva näyttelijäntyö mahdollistaa oman kehon aistimusten kuuntelemisen ja havaitsemisen eri tavalla, kuin teoksessa, jossa on paljon virikkeitä. Katsojan kapasiteetti havaita kerralla näyttämötapahtumia on rajallinen ja Q-teatterin Järjen Hedelmät edesauttaa esityksen kokonaisvaltaiseen keholliseen uppoutumiseen karsimalla havaittavia merkkejä.

Esitykset jatkuvat joulukuun loppuun saakka. Suosittelen esitystä niille, jotka ovat valmiita haastamaan omaa katsojakokemusta, katsomaan ja kokemaan esitystä, joka ei suoraan kerro tai anna valmiina mitään sekä vaikuttumaan näyttelijäntyön kokemuksellisuudesta.

Mitä tykkäsit artikkelista?