Ronja, ryövärintytär on koko perheen seikkailu, jossa kaikille on nähtävää. Astrid Lindgrenin klassikko Ronja, ryövärintytär valloittaa Kansallisteatterin Suuren näyttämön ja vie katsojat seuraamaan jännittävää seikkailua, jossa melkein mitä vaan voi tapahtua. Esityksessä lennetään, hypitään yli Helvetinkuilun, joudutaan kosken pauhunaan ja kiipeillään vuorilla.
Esitys muistuttaa lempeästi erilaisuuden hyväksymisestä, viattomasta rakkaudesta ja siitä, miten sotakirveiden kalistelu ei edistä asioiden eteenpäin viemistä.
Tässä postauksessa käyn läpi ensi-iltatunnelmia. Lippu saatu.
30.11.2022 Kansallisteatterissa ensi-iltansa saanut Ronja, ryövärintytär on koko perheen näytelmä, jossa nähdään kutkuttavia hetkiä ja liikutukseltakaan ei voi välttyä. Esityksen on ohjannut Aleksis Meaney.
Tarkat esitystiedot löydät tästä: https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/ronja-ryovarintytar
Näyttämöllä nähdään toinen toistaan mielikuvitusrikkaampia hahmoja ja niiden toteutuksia
Kettuja, villihevosia, karhu, männiäisiä, kakkiaisia, ajattaria…
Kansallisteatterin Suuri näyttämö täyttyy mitä nokkelimmista puvustusratkaisuista. Saija Siekkinen on suunnitellut esityksen puvustuksen ja se pääsee oikeuksiinsa erilaisten hahmojen päällä.
Turvallisuusseikat ovat tarkkaan mietitty puvustuksessa. Kun Ronja ja Birk lentävät milloin missäkin, on tekniikka oltava integroitu pukuihin ja se onkin hienosti onnistunut.
Erityisesti itseäni ilahdutti villihevoset, jotka vaelsivat laumana metsässä. Sanna Sucksdorff on suunnitellut ja toteuttanut hevoset, ja niiden aidonoloinen pään liike sai aikaan illuusion, joka näyttäytyi katsojalle niin kuin ne olisivat olleet oikeita hevosia.
Myös kettu oli ilahduttava ja se sai aikaan liikutuksen kyyneleet jostain syystä. Kettu symboloi esityksessä ehkäpä Ronjan ja Birkin ystävyyttä ja rakkautta.
Muutenkin Lindgrenin kaipuu luontoon läpivalaisee koko esityksen.
Ammattitaitoiset taiteilijat luovat hienoja kokonaisuuksia
Esityksessä ei pelkästään jäädä näyttäviin eläinhahmoihin, vaan maskeeraus ja peruukit ovat taidokkaita. Naamioinnin suunnittelu on Minttu Minkkisen käsialaa. Peruukkeja ja erilaisia materiaaleja, partaa ja viiksiä nähdään hahmoilla.
Mustaa kajalia taitaa kulua näissä esityksissä aika paljon.
Päärooleissa nähdään yhteen hiileen puhaltava kaksikko
Aksa Korttila ja Otto Rokka laittavat itsensä likoon Ronjana ja Birkinä joka solullaan. Heidän työskentelyään on ilo katsella. Heidän roolisuorituksensa ovat fyysisiä: paljon koreografiaa ja nostoja. Työturvallisuusasiat ovat varmasti tarkkaan käyty läpi, sillä he kiipeilevät monien metrien korkeudessa ja hyppivät kielekkeeltä toiselle.
Harri Nousiainen Ronjan jääräpäisenä isänä ja Pirjo Luoma-aho Ronjan huolehtivana äitinä antaa tyttärelleen turvallisen kodin kasvaa. Ronjaa ei kuitenkaan ryövärinhommat kiinnostele, vaan haluaa kulkea omia polkujaan ja katkaista ylisukupolvisen ajatusketjun ja toimintamallin.
Niin sitä maailma alkaa muuttua, kun ajatuksista tulee toimintaa.
Sinua voisi kiinnostaa myös: https://www.anttitaipale.fi/mita-aarimmilleen-ja-paalaelleen-kaannetty-kasikirjoitus-paljastaa-naytelmassa/
Heikki Nousiainen Kalju-Pietuna tekee koskettavan roolityön. Vanhan miehen raihnaisuus, mutta viisaus on ihailtavaa katseltavaa. Miten voikaan yhteen roolihahmoon kiteytyä niin moniulotteisen paljon viisautta ja kokemusta?
Hänen viimeinen kohtauksensa jäi myös mieleen vaikuttavana ja mukavan erilaisesti kuvattuna tapauksena. En tässä tarkemmin kerro mistä on kyse, jos oletkin menossa katsomaan esitystä ja luet tätä postausta ennen teatteriin menoa.
Edellä mainittujen näyttelijöiden lisäksi näyttämöllä nähdään liuta lapsinäyttelijöitä sekä Tero Koponen, Pirjo Määttä, Karin Pacius sekä Maruska Verona.
Esitys on herkkua silmille ja korville
Esityksessä kuullaan Sami Hassisen äänisuunnittelun tulos. Musiikki luo tunnelmia ja syventää jännittäviä hetkiä.
Kalle Ropposen valosuunnittelu tukee näyttämön tapahtumia ja toisintaa kauniita luonnon ja vuodenaikojen värisävyjä. Visuaalista ilmettä tukee Katri Rentton lavastussuunnittelu, joka perustuu Matiaksenlinnaan. Lisäksi Pyry Hyttisen videosuunnittelu ansaitsee maininnan, varsinkin koskikohtaus jäi vaikuttavana kokonaisuutena mieleen.
Yhteenveto esityksestä
Ronja, ryövärintytär on koko perheen seikkailu, jossa kaikille on nähtävää.
Aikuisille avautuu enemmän yhteiskunnallinen taso, jossa ikävästi ajankohtaisia teemoja voi nähdä hyvinkin selkeästi, kun perheiden aikuiset, tai no lähinnä isät, ajautuvat vastahankaan. Onneksi loppu on sovittelevan onnellinen.
Lapset innostuvat varmasti kaikesta siitä teatterin taiasta, jota Suuri näyttämö tarjoilee. Teatteritekniikkaa käytetään luovasti hyväksi ja se luo hienoja hetkiä esityksessä.
Kyyneleiltä ei välty, jos yhtään on siihen suuntaan kallistunut, että teatteri herkistää. Päähenkilöiden tilanteet ovat arkisia ja tunnistettavia ja ongelmat universaaleja. Lisäksi näytelmän kuvaus luonnosta herkistää.
Ensi-illassa esityksen kokonaisrakenne tuntui hieman tasaiselta. Tasarytmisyys ei tarjoa isoille joukkokohtauksille tai hauskoille hetkille riittävästi tukea, mutta luulen, että tilanne muuttuu toistojen jälkeen. Tarina itsessään on hieman raskassoutuinen ja esitys jätti jälkeensä myös pienen painon tunteen.
Mutta esitys jää mieleen silti. Pohdin pitkään tarinan moraalista dramaturgiaa ja sitä, kuinka hienosti se esityksessä näyttämöllistetään.
