Tämän klassikon näyttämötulkinta herättää monenlaisia kysymyksiä. Teattereiden ohjelmistossa nähdään säännöllisin väliajoin klassikoita, ehkä niiden sisältöjen jonkinlaisen perustavanlaatuisuuden tai universaaliuuden takia.
Ajan kanssa klassikkoteksteiksi nousseet teokset ovat sisällöltään sellaisia, joissa käsitellään teemoja, jotka koskettavat lukijaa tai katsojaa.
Teatteri Avointen Ovien ohjaaja Hanna Kirjavainen on ottanut työn alle Fjodor Dostojevskin Idiootin ja dramatisoinut klassikkoromaanista näyttämöversion.
Idiootin näyttämöversio sijoittuu sirkukseen, mikä sopii mainiosti aikaan, jolloin Dostojeveski kirjoitti alkuperäistä romaaniaan. Samoihin aikoihin sirkus rantautui Venäjälle.
*Näin esityksen kriitikkolipulla ja kyseessä oli ennakkonäytös 25.10. Ensi-ilta on Teatteri Avoimet Ovet 26.10.2022 ja esitykset jatkuvat 28.1.2023 saakka.
Tarkat esitystiedot löydät tästä https://www.avoimetovet.fi/ohjelmistossa-nyt/idiootti/
Tässä postauksessa käyn läpi, miten tämän klassikon:
- näyttämötulkinta tasapainottelee eri elementtien välillä
- sisältämä uhka ja vaaran tunne esitetään
- roolisuoritukset näyttämöllä esitetään
Erittelen kokemuksiani, jotka jäivät päällimmäisenä mieleeni esityksen jälkeen.
Roolisuoritukset näyttämöllä ovat monipuolisia
Katsomon ovet avautuivat ihan vähän ennen esityksen alkua, johtuen varmaankin ennakkonäytöksestä ja työryhmän valmistautumisesta esitykseen. Teatterin katsomo on miellyttävän tuntuinen, penkit pehmeät ja niissä oli hyvä istua.
Näyttämökuva on ikään kuin sirkusteltta, joka muuntautuu esityksen aikana niin näyttämöksi kuin takahuoneeksikin. Näyttelijät kulkevat verhojen lomasta ja mielenkiintoisia hetkiä nähdään, kun takaverhojen läpi kuultaa näyttelijöiden hahmot.
Teoksessa esiintyvät Henry Hanikka, Jari Virman, Ulla Raitio, Inni Lehtinen ja Sasu Peistola.
Kaksi viimeistä ovat nykysirkuksen ammattilaisia ja heidän taidokasta kehollista ilmaisuaan nähdään läpi esityksen.
Sinua voisi kiinnostaa myös: Löysin tämän hetken parhaimman äänikirjapalvelun.
He esittävät ilma- ja pariakrobatianumeroita esityksen kokonaisrakenteeseen sisällytettynä ja näin ollen dramaturgian sirkuskonteksti tulee läsnä olevaksi. Lehtinen ja Peistola tekevät myös kunnioitettavat replikoivat roolityöt muiden näyttelijöiden ohella.
Ensimmäisen näytöksen aikana esiintyjät, paitsi Hanikka, esittävät useita hahmoja ja välillä onkin vaikea pysyä roolihahmojen perässä, vaikka ne ovatkin taiten tyyliteltyjä.
Virmanin esittämä Lizaveta Jepantsina sai aikaan naurua ja ihastusta yleisön reaktioiden perusteella. Virman esitti myös veitsenheittäjä Rogožinia ja hänen monitahoista mielenrakennettaan uskottavasti.
Rogožinin hahmossa oli jotain maskuliinisen seksuaalienergian syvää ilmenemismuotoa, jossa näyttelijä työskentelee jonkin alkukantaisen voiman parissa.
Hanikka hyvää tahtovana, aitona ja herkkänä Ruhtinas Myškininä saapuu sirkusseurueen pariin ja joutuu keskelle pelaamisen, hyväksikäytön ja valheiden verkkoa. Hänessä on kuitenkin jotain rauhoittavaa ja pelkästä kosketuksesta muut ympärillä kaatuvat.
Hanikan läsnäolossa on jotain jumalallista.
Hanikan esittämä Ruhtinas Myškin on ulkopuolinen ja katselee maailman menoa etäältä, vaikka saman aikaisesti onkin mukana maailman tapahtumissa. Hän yrittää ymmärtää ja tulla toimeen erilaisten ajatusten ja vastavoimien ristiaallokossa.
Ehkä meillä olisi opittavaa hänen kaltaisestaan ihmisestä.
Ulla Raition näyttelijäntaide taipuu moneksi. Hän esittää telttapoikaa ja selvännäkijä Nastasja Filippovnaa, enkä edes heti tajunnut, että hän oli sama näyttelijä. Raition selvännäkijähahmo oli hankala ja rajoja rikkova esityksen kokonaisrakenteen näkökulmasta katsottuna. Hän keplotteli ja juonitteli, eikä hänestä oikein saanut kiinni, mikä hän oli.
Ensimmäisessä näytöksessä on oltava hereillä
Ensimmäisen näytöksen aikana nähdään useita roolihahmoja ja aluksi onkin vaikeaa havaita, kuka kukin on. Venäjänkieliset nimet tuovat oman haasteensa havainnointiin. Puvustus antaa vihjettä Ruhtinas Myškinin osalta, mutta muuten puvustus kulkee kautta linjan sirkusteemassa.
Väliajalla oli turvauduttava Wikipediaan ja palautettava mieliin Idiootin juoni ja henkilöt, jotta pysyn kärryillä loppuesityksen.
Oman haasteensa tuo esiintyjien välillä oleva taidemuotojen eroavaisuus. Näyttelijäntaide ja sirkustaide ovat uniikkeja taidemuotoja esittävän taiteen kentällä. On hienoa, että Teatteri Avoimet Ovet on rohkeasti lähestynyt klassikkoteosta monitaiteisesti.
Tämän klassikon näyttämötulkinta herättää monenlaisia kysymyksiä: Onko sirkustaide tuotu mukaan vain esityksen dramatisoinnin takia? Kertooko sirkustaide suhteessa näyttelijäntaiteeseen omaa dramaturgiaansa esityksessä? Onko taidokkailla numeroilla itsenäinen merkityssuhde esitykseen?
Onko näillä edellä esitetyillä kysymyksillä edes väliä, kun esityksen muodoksi on valittu tarinoihin ja fragmentaariseen otteeseen pohjautuva esitysmuoto ja kontekstiksi sirkus?
Näiden ajatusten pohjalta on varmasti hyvä mainita, että esitys jätti jälkensä katsojaan. En vieläkään ole (seuraavana päivänä esityksestä) oikein selvillä, miten esitystä jäsentäisin mielessäni selkeäksi kokonaisuudeksi.
Tuntuu siltä, että esitys luiskahtaa otteestani, kun yritän jäsentää sitä jonkinlaiseksi analyysiksi.
Mutta, eikös se ole hyvä juttu, että esitystä ei ole valmiiksi pureskeltu yleisölle, vaan se laittaa katsojan oman ajatusprosessin käyntiin?
Ensimmäinen näytös oli energiatasoltaan matalampi, kuin toinen näytös. On muistettava myös se, että näin esityksen ennakkonäytöksen, joka lasketaan yleensä vielä viimeiseksi harjoitukseksi.
Tarinankerrontaa, kohtauksia ja narratiiveja
Näytelmässä kuullaan hienoja kappaleita kohtausten taustalla. Ääniefektejä ja tapahtumia riittää, mutta näkemässäni esityksessä niiden äänentasot vaihtelivat, eikä ne tavoittaneet katsojan sisäistä kokemusta. Tämä korjautuu varmasti itse esityksissä.
Esityksen visuaalinen ilme on harmoninen ja rauhoittava. Valoefektit luovat sirkustunnelmaa ja vievät katsojan vauhdilla sirkusteltan sisään.
Esityksessä nähdään muutama todella kaunis ja vaikuttava näyttämökuva, jossa yhdistyvät kaikki osa-alueet tasapainoisesti toisiinsa. Ensimmäisen ja toisen näytöksen loppukohtaukset ovat vaikuttavia ja kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
Lisäksi Hanikan ja Virmanin ”puukkohippailu”-kohtaus oli sellainen, joka tuntui katsojan kehossa saakka voimakkaana fyysisenä kokemuksena. Siihen kohtaukseen latautuu paljon merkityksiä, jotka jätän katsojan tulkittavaksi. Uhkan ja vaaran tunteet esitettiin tyylikkäästi.
Ohjaajan sanassa Kirjavainen kertoo narratiivista ja siitä, miten meistä jokainen ihminen, valtio, agendat ja mitkä vain kertovat omaa narratiiviaan, eli tarinoita omasta lähtökohdasta lähtien. Myös minä parhaillaan luon omanlaista tarinaa kokemuksestani teatterissa.
Tämän tarinoiden kertomisen ja narratiivin kontekstissa esitys avautuu kokonaisena ja eheänä.
Teatteri Avoimien Ovien tulkinta Dostojevskin klassikkoromaanista herättää kysymyksiä ja jättää katsojan miettimään. Se on hyvä asia, sillä esitys on nyrjäyttänyt jotain minussa, katsojana.
