Tulevaisuuden teatteri kutsuu mukaan moniääniseen yhteisöön, kertoo näyttelijä Ria Kataja Teatteria ja tohtoriopintoja -blogille. Hän on tunnettu monista rooleistaan niin teattereiden lavoilta kuin elokuvista ja tv-sarjoista.
Tuorein roolityö valkokankaalla on Marja Pyykön ohjaama elokuva Skimbagirls, jossa Kataja näyttelee roolihahmoa Riikkaa. Keväällä 2023 Katajan voi nähdä Q-teatterin The Pimpsons näytelmässä, jossa hän esittää ikonista Magre Pimpsonia sinisine peruukkeineen ja kähisevine äänineen. Tulevaisuudessa hänet voi nähdä mm. Suomen Komediateatterin seuraavassa revyyssä Linnanmäen Peacock -näyttämöllä sekä kiertämässä ympäri Suomea eri produktioiden parissa.
Katajan kanssa juttelimme roolitöistä, siitä miten hahmon näyttämölle syntyy, miten energia kuljettaa näyttelijää kohti ensi-iltaa ja myös pohdimme sitä, millainen tulevaisuuden teatteri voisi olla.
Haastattelu on osa tämän blogin uutta tekijä-haastattelusarjaa, joka esittelee teatterintekijöitä ja heidän suhdettaan rakastamaansa taidemuotoon.
Työ on opettanut mua eniten
Katajan ensimmäinen ammattiteatterikiinnitys oli KOM-teatterissa 2000-luvun alkuvuosina.
-Mun ensimmäiset ammattiteatteriproggikset valmistumisen jälkeen olivat ne, jotka opettivat mua eniten. KOM-teatterin aikana oli ihana seurata muita näyttelijöitä ja heidän harjoitteluaan. Pienen ja tiiviin ryhmän toiminnassa oli kiva olla mukana. Siellä päätökset tehtiin tasaveroisesti ryhmän kesken, Kataja kertoo.
Teatterikorkeakoulusta vuonna 2000 valmistuneelle Katajalle koulumuistot keskittyvät lähinnä kahden ensimmäisen vuoden juoksemiseen.
-En halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta mun on vaikea määritellä niitä eväitä, jotka koulusta olisin saanut työkalupakkiini. Olen näytellyt 9-vuotiaasta saakka ja tiesin, ettei näytteleminen ole mitään salatiedettä.
-Nyt kun olen käynyt opettamassa TEAK:ssa, niin ihailen sitä avointa kommunikaatiota, jota siellä nykyään on. Proffan kanssa voi keskustella ihan avoimesti näyttelijäntaiteesta ja sen muodoista. Meidän aikana sitä ei ollut, Kataja kertoo.
Kataja muistelee erästä oivallusta, jonka hän teatterikorkeakoulussa löysi, ehkä hieman vahingossa.
-Kerran kun lauloin korkean sävelen laulutunnilla ja häpesin sitä miltä se kuulosti, opettaja Minna Orpana sanoi mulle ”se on sinun äänesi”.
Tuo hetki on jäänyt Katajalle mieleen elävästi. Ehkä näyttelijäntaiteen yksi opetustavoitteista onkin löytää taiteilijan oma ääni, jonka kautta hän tulkitsee tulevia roolitöitään.
Näytteleminen on mulle energian siirtoa
Näyttelijöillä on useita eri lähestymistapoja uuden roolihahmonsa luomiseen. Osa lähtee liikkeelle kengistä tai peruukista tai hahmon fysiikkaan liittyvästä tekijästä. Kataja puhuu haastattelussa paljon energiasta, koska se on hänelle konkreettisin termi kuvaamaan prosessia.
-Mulle roolihahmon luomisen lähtökohta pohjautuu siihen, että kun mä luen uuden käsikirjoituksen, niin se teksti antaa muhun jotain energiaa, joka liikkuu minussa. Mä näen näkyjä ja koen tunteita siitä, millainen se hahmo voisi olla. Näyttelijänä mun tehtävä on muuntaa se energia sellaiseen muotoon, että se siirtyy katsojalle ymmärrettäväksi. Sävyt ja merkitykset pitää olla ensin mulle selvänä, ja sitten ne selkeytyvät myös katsojalle.
Tarvittaessa Kataja lukee tekstiä niin monta kertaa, kuin on tarve, jotta tekstin metatasosta kumpuavat merkitykset selkeytyvät ja tulevat ymmärretyksi.
-Ymmärtäminen on mulle fyysistämisen prosessi, joka lähtee tekstin metatasolta. Kun teksti alkaa liikkua minussa, mä alan liikkua, näytellä ja olla vuorovaikutuksessa vastanäyttelijän kanssa. Tällöin ymmärrys lisääntyy.
Katajan ja syntyvän roolihahmon välille syntyy eräänlainen jatkuva kehä, joka ruokkii toinen toistaan.
-Ensin mä luen tekstin, sitten sieltä kumpuava metatason energia alkaa liikkua minussa, ja mä itse alan kehollistaa sitä energiaa, jolloin annan energiaa sille meta-asialle. Silloin se voimistuu ja vahvistuu. Siitä tulee sellainen kaksisuuntainen juttu, jolloin mä alan lukee niitä merkkejä ja se energia käyttää mua hyväkseen.
Prosessi on myös näyttelijälle itselleen monisäikeinen tapahtumaketju.
-Lopulta mä en aina itsekään tiedä, mitä siinä prosessissa tapahtuu. Eikä se mun mielestä ole kovin kiinnostavaa purkaa sitä palasiin. Tärkeintä on antaa energian soittaa minua.
Katajan käyttämä termi ”energia” voisi olla näin ulkoapäin katsottuna jatkuvaa aktiivista havainnointia ja aistimista ympärillä olevista asioista, eräänlaista 360-astetta-aistimista.
-Energia ei ole mystistä, vaan hyvin konkreettinen juttu, jota seuraan. Se on liikettä, jonka impulssi voi tulla mistä vaan, useimmin vastanäyttelijästä, yleisöstä. Tästä syystä jokainen näytös on erilainen.
Ihminen on jatkuvasti läsnäolovalmiudessa
Läsnäolotaidoista puhutaan usein opeteltavana ja jonkinlaisen prosessin tai harjoittelun tuloksena. Kataja lähestyy aihetta virkistävällä tavalla.
-Me ihmiset osataan olla luontaisesti läsnä, kun me muistamme sen kyvyn olemassaolon. Ei meidän tarvitse mennä luostariin tai vuorille tekemään läsnäoloharjoituksia, koska se on meissä jo, kun me synnymme.
-Mä ajattelen, että ihminen etsii yhteyttä itseen ja toisiin ihmisiin luonnostaan. Välillä yhteys voi olla syystä tai toisesta katki, mutta nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on tärkeää.
Katajalla on myös muita ammatteja, joiden ydin kumpuaa samasta juuresta.
-Sekä näyttelijän, että saunaterapeutin työssä on kyse samankaltaisesta traditiosta. Ihmiset menevät johonkin paikkaan yhdessä kokemaan jotain: tässä tapauksessa saunaan tai teatteriin.
Vaikka kyse on yhteisestä tilasta, niin kokemus on hyvin intiimi ja henkilökohtainen.
-Me ihmiset ollaan sellaisia, jotka tykkäävät kokoontua välillä yhteen kuulemaan ja jakamaan asioita sekä tulla kosketetuksi yhdessä ja erikseen. Ennen kaikkea kyse on tulla kosketetuksi oman ytimensä kautta, joka kenties tekee yhteyden toiseen mahdolliseksi.
Tulevaisuuden teatteri kutsuu mukaan moniääniseen yhteisöön
Tulevaisuuden teatterista kysyttäessä Kataja pohtii aikansa sitä, onko hänellä keinoja tarkastella aihetta. Hänen ajatuksensa palaavat jälleen ihmisten välisen kommunikoinnin ytimeen ja yhteyteen.
-Teatteri on se paikka missä ihminen koskettuu ja jossa yhteisöllisyys on läsnä. Aivan kuin silloin aiemmin, jolloin istuttiin tulilla ja kerrottiin tarinoita siitä syystä, että jäätäisiin henkiin. Tarviiko teatterin edes muuttua ytimeltään muutoksen vuoksi, Kataja pohtii.
Katajan ajatus teatterista ja näyttelemisestä kiteytyy usein haastattelun aikana ihmisyyteen, ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja yhteyteen, jossa korostuu myös yhteys itseen.
-Mä toivon, että työyhteisöissä tapahtuu sellaista, ettei pehmeät arvot ainakaan vähene. Kenellekään ei käännetä selkää, moniäänisiä ääniä kutsutaan mukaan yhteisöön. Tullaan enemmän tietoisiksi siitä, kenen tarinoita kerrotaan ja minkälaiset ihmiset niitä tarinoita kertovat.
Kataja heittää vienon ajatuksen ja kysymyksen meille jokaiselle.
-Mä olen sellainen, että jos jollekin asialle pitää tehdä jotain, niin mä alan tekemään. Kuuluisa slogan ”ole se muutos, jonka haluat nähdä” toimii tässäkin Kataja naurahtaa.
