Kansallisteatterin Tunnit, viikot ja kuukaudet on tunteikasta draamaa parhaimmillaan. Näytelmä vie kohti syviä ja erilaisia tunteita, asettaa katsojan pohtimaan omaa suhdetta elämään ja kuolemaan sekä pystyttää näyttämölle intiimin ja moniulotteisen kuvauksen elämän rajallisuudesta.
Jussi Tuurnan säveltämät kappaleet ryydittävät kahden näyttelijän suorituksia. Esityksen ensimmäinen kuultava johdatteleva kappale vie esityksen tunnelmiin ja nostaa ensimmäiset kylmät väreet iholle. Esityksessä nähtiin Tuurnan lisäksi kolme muuta muusikkoa, jotka loihtivat vaihtuvia äänimaisemia. Ensimmäisessä instrumentaalisessa kappaleessa kaipaus ja toivo kulkivat käsi kädessä johdattaen katsojaa kohti Petra Karjalaisen ja Timo Tuomisen esittämää herkeämätöntä raakaa kuvausta elämästä.
Esitys pohjautuu Reko ja Tina Lundánin romaaniin Viikkoja ja kuukausia sekä Tina Lundánin romaanin Ensimmäinen kesä. Näyttämöteoksen käsikirjoituksen ja laulujen sanat on kirjoittanut Kati Kaartinen, ja teoksen on ohjannut Tuomas Ranta-Panttila. Esitys on Suomen Kansallisteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto.
Tarkemmat esitystiedot löydät täältä: https://kansallisteatteri.fi/esitys/tunnit-viikot-kuukaudet/
Tunnit, viikot ja kuukaudet ovat tunteikasta draamaa
Näyttämökuva on pelkistetty ja intiimi. Katosta laskeutuvat kuva-albumit muistelevat näyttämöllä nähtävien tapahtumien kanssa elettyä elämää. Muusikot jakavat esiintyjien kanssa lavan, he muodostavat esiintyjien taustalle materian, joka sitoo esityksen eri osa-alueet yhdeksi kokonaisuudeksi.
Näytelmän tunnelma on surullinen ja kaipaava. Karjalainen ja Tuominen käyvät läpi esityksen aikana läpi valtavan määrän tunteita toivosta pettymykseen ja kaipauksesta inhoon. Näyttelijäntyö on ihailtavaa.
Tässä puhuu suru, ja muut on silloin hiljaa
Karjalainen ikään kuin muistelee tapahtumia ennen miehensä kuolemaa. Hän saapuu näyttämölle yksin ja jää lopulta yksin valojen himmetessä pimeyteen. Kuoleman esittäminen tavalla, joka nähtiin Kansallisteatterin näyttämöllä, käsittelee hellästi surun, kaipuun ja epätoivon teemoja. Muistelun kautta kuolemaa voidaan tarkastella hellävaraisesti ja ehkä hieman etäämmältä.
Petra Karjalaisen tulkinnat lauluista porautuivat sielun lävitse. Hänen vivahteikas laulunsa pohjautuu vahvaan tekniikkaan ja hän piti kuulijaansa veitsenterällä jokaisella tavulla, jota hän lauloi. Hänen katseensa oli merkityksellinen, vaikka hän oli keskellä epätoivoa ja irti päästämisen pelkoa. Hän kehysti katseellaan Tuomisen roolihahmon elämää ja antoi katsojille sen avulla näkökulman tarkastella esityksen sisältöjä.
Sinua voisi kiinnostaa myös: https://www.anttitaipale.fi/niin-kuin-taivaassa-sykkii-elaa-ja-liikuttaa/
Tuomisen roolityö tuntuu katsojan kehossa
Tuomisen roolisuoritus oli voimakas ja väkevä. Hän on syvällä roolihahmonsa maailmassa ja muistan jostain lukeneeni, että Reko Lundán oli hänelle hyvä ystävä. Se näkyy näyttämöllä. Tuominen on silmin nähden liikuttuneessa tilassa sairauden rappeuttamassa kehossa ja heikkenee hetki hetkeltä pienemmäksi kohti vääjäämätöntä loppuaan. Hänelle sävelletyt ensimmäiset kappaleet ovat jopa raivokkaita. Niissä kuuluu viha ja raivo, joka kuitenkin loppua kohden katoaa ja lopulta Tuominen hyväksyy elämänsä päättyvän.
Se on kuin elämä Se tuntuu iholla Se kaivautuu sielun sisään Se on hiljaisuus Se on hiljaisuus Se ei lähde pois Se on tullut jäädäkseen
Tuomisen roolityö iskeytyy katsojan (ainakin omaani) kehoon. Hänen kehollinen työskentelynsä muuttuu jatkuvasti aktiivisesta ja energisestä nuoresta miehestä kohti heikkenevää ja haurasta kuoleman hetkeä. Vaikka hän hoipertelee näyttämöllä eikä löydä kylpyhuonetta kiinnostavimmat hetket olivat silloin, kun hän ei ollut niin sanotusti vetovastuussa, vaan Karjalainen oli huomion keskipisteenä. Tuominen pääsi silloin tekemään jotain sellaista, joka liikutti katsojan kehoa syvältä. Hän loi tilan, jossa hän näytti olevan heiveröinen ja täynnä surua.
Kun Karjalainen alkoi laulaa Jos onnea on -kappaletta, hän vei katsojan keskelle jonnekin kiitollisuuden, hyväksymisen ja rauhan olotilaan. Kappale toi lohtua tarinaan, mutta muistutti katsojaa myös siitä, kuinka tärkeää olisi huomata ne onnen hetket tavallisessa arjessa.
Se saattaa olla silloin, kun herätään päiväunilta Ja keitetään mökkikahvit Tai kun tiskataan kun posti haetaan kun huomataan ja raparperi kasvaa Jos onnea on Jos onnea on
Tunnit, viikot ja kuukaudet on tunteikasta draamaa. Se on näytelmä, joka antaa katsojalle mahdollisuuden samaistua syvään tunteeseen näyttelijöiden kanssa tai toisaalta katsoa etäämmältä kuvausta kahden henkilön elämästä.
Näin esityksen pressilipulla.
Lainaukset ovat esityksen kappaleista, jotka on sanoittanut Kati Kaartinen.
Editoitu 6.10.2021, klo 12:34 Tuomisen nimi oikeaksi.
