Voiko HKT:n uutuusmusikaalista sanoa näin? Rakas Evan Hansen sai ensi-iltansa 28.9.2023 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Pääsin seuraamaan ensi-illan jälkeistä seuraavaa esitystä ja jäin miettimään musikaalikokemustani, jota käyn läpi tässä blogitekstissä.
Tarkat esitys- ja lipunmyyntitiedot löydät tästä linkistä: https://hkt.fi/esitykset/rakas-evan-hansen/
Lippu saatu.
Voiko HKT:n uutuusmusikaalista sanoa näin?
Musikaalin on ohjannut teatterinjohtaja Kari Arffman ja lavastanut Antti Mattila. Suuri näyttämö avautuu melkein koko komeuteensa katsomoon tullessa. Moniulotteinen ja -tasoinen näyttämökuva vilisee twiittejä, viestejä, livestriimiä – kaikkea tämän päivän sosiaalisen median tuttua kuvastoa.
Kerroksellisuus antaa aihetta pohtia musikaalin teemoja useammasta eri tasosta. Itselleni musikaalin teksti oli vieras, en ollut tutustunut siihen ennakkoon ja annoin musikaalin avautua teoksena kokonaisuutena sekä sellaisena, kuin se kokijalleen muodostuu.
Rakas Evan Hansen musikaali on raikas tuulahdus musikaalien joukkoon. Musiikin dramaturgia tuntuu menevän eteenpäin ilman musikaaleille ominaista kohotettua kliimaksia. Elämä virtaa päivä kerrallaan, hetki hetkeltä ja tämän tarinan osalta valhe valheelta eteenpäin. Kunnes jonain päivänä totuus tulee esiin.
Näyttämöllä esiintyvä ensemble on verrattain pieni. Se ei menoa haittaa, päinvastoin. Yksittäiset roolisuoritukset nousevat esiin tarkkoina ja ohjaukselliset valinnat korostuvat.
Mattilan lavastuksessa Eeva Konnun johtama orkesteri on sijoitettuna näyttämön takaosaan läpinäkyvän verhon taakse, joka toi ryhtiä koko näyttämökuvaan. Kokemuksena Konnun rytmin johtaminen siirtyy katsojaan saakka ottaen mukaan siinä matkalla koko ensemblen.
Oletko jo lukenut: https://www.anttitaipale.fi/pieni-merenneito/
Suloinen Evan Hansen
Pääroolissa vuorottelevat Petja Pulkkinen ja Julius Suominen. Suominen valloittaa koko suuren näyttämön karismallaan, joka on sekoitus herkkyyttä ja voimaa. Musikaalin vaativat kappaleet hän hoitaa leikiten ja uppoutuu Evanin rooliin sujuvasti.
Evanin äitinä nähdään Nina Tapio, jonka rooli on kirjoitettu musikaaliin verrattain pieneksi ja jopa stereotyyppiseksi kiireiseksi yksinhuoltajaäidiksi, joka on töiden takia paljon pois poikansa luota. Tästä syystä heidän välilleen syntyvä konflikti ja Evanin puolelta salailu ovat musikaalin yhdet eräistä pääjuonilinjoista. Nina Tapiolla on lopussa komea soolonumero, joka ammattilaisen tapaan iskeytyy suoraan syvälle sieluun.
Sanna Majurin ja Antti Timosen esittämän perheen poika Connor (Niki Rautén) tekee itsemurhan ja hänen taskustaan löytyvä kirje on olennainen osa musikaalin pääkonfliktia. Löytyneestä kirjeestä lumipallon lailla eteenpäin vyöryvä väärinkäsitysten ja (valkoisten) valheiden aalto vie juonta eteenpäin.
Samuli Pajusen Jared on yksi Evanin kanssa toimivista primusmoottoreista, joka laittaa lisää vettä myllyyn. Pian valheiden ympärille on kasattu toimikunta, markkinointikoneisto ja gaala, jossa jokainen on muodostanut oman todellisuutensa aiheen ympäriltä.
Rakas Evan Hansen pohtii, mitä todellisuus oikein on
”when you’re fallin’ in a forest
and there’s nobody around
do you ever really crash
or even make a sound?”
Jos tiput puusta ja kukaan ei ole sitä todistamassa, niin onko putoamista koskaan tapahtunut? Millainen on todellisuus ja miten se muodostuu? Tästä kysymyksestä musikaali lähtee liikkeelle.
Evan Hansen luo oman todellisuuden Connorin muiston ympärille. Se perustuu valheelle, mutta Evan on niin kiltti, ettei hän pysty tuomaan totuutta ilmi. Hän ilahtuu, kun huomaa Connorin vanhempien selviävän surutyöstä ja ympäröivät tilanteet vievät Evania vaan syvemmälle.
Väliajalle valmiiksi tilatut kahvit odottavat kyynelehtiviä katsojia. Samalla kehossa risteilee pakokauhu siitä, millainen totuuden paljastumisen hetki on. Vai tuleeko sitä edes?
Väliajan todellisuus on kiireinen. Aika kuluu nopeasti, kun ystäväni kanssa pohdimme esityksen herättämiä tuntemuksia. Ne kumpuavat syvältä ja lähes kaikkia näkökulmia emme ehdi puhumaan, ennen kuin kolmas soitto soi ja viimeisten joukossa kiirehdimme katsomoon.
Toinen näytös jää vaisuksi
On selvää, että juonilinjat yhdistyvät toisen näytöksen aikana ja totuus tulee ilmi perheelle ja ystäville sekä koko luotu koneisto hajoaa.
Toinen näytös jää ensimmäisen jalkoihin ainakin kyseisen esityksen osalta. Tuntuu, että mahdolliseen tilanteen selviämiseen on ladattu paljon odotuksia, jotka eivät täydenny riittävällä intensiteetillä. Suuret tunteet ovat siloteltu ja tasapäistetty.
Johtuuko tämä Broadway -musikaalin tyylilajista, ettei liian syviin vesiin tulisi mennä? Halutaanko tarjota monenlaisia tulkintamahdollisuuksia? Onko kyseessä tyylivalinta?
Itselleni asia jäi mysteeriksi ja luulen, että se saattoi olla myös esityskauden ensimmäisten esitysten jäykkyyttä, joka hälvenee ajan mittaan.
Toisaalta se voi liittyä myös juonen kokonaisrakenteeseen, sillä oikeastaan Connorin itsemurha ja siitä syntynyt valheiden verkon paljastuminen ovat tietyllä tavalla toissijaisia asioita Evan Hansenin tärkeiden ihmisten näkökulmasta.
Lopussa Evanin ja hänen äitinsä kohtaaminen on täynnä rakkautta sekä Zoen (Riikka Riikonen) ja Evanin koskettava viimeinen tapaaminen kääntää näkökulman ylösalaisin.
Viimeinen pohdittava asia ystäväni kanssa oli se, että kuoliko Evan Hansen lopussa vaiko eikö.
Voiko HKT:n uutuusmusikaalista sanoa näin?
Nyt pääsen tähän tärkeään otsikon kysymykseen vihdoin: Rakas Evan Hansen kertoo tärkeän tarinan herkästä miehenalusta, jonka paikalla kuka tahansa meistä voisi olla. Sosiaalisen median täyttämä aikakausi, jossa elämme, on täynnä itserakennettuja todellisuuksia, jotka voivat olla täysin erilaisia kuin ne ’oikeat’ elämät siellä taustalla.
Musikaali on jättänyt minuun jäljen, joka vaivaa vieläkin. Musiikki on jäänyt soimaan sisääni ikään kuin jatkaen Evan Hansenin tarinaa päättymättömällä tavalla. Ehkä hän ei kuolekaan esityksen lopussa.
Helsingin Kaupunginteatterin uutuusmusikaali Rakas Evan Hansen on tuore ja raikas musikaali, joka koskettaa herkkyydellään. Sen visuaalinen ilme on harmoninen ja rauhoittava kaiken sosiaalisen median hälystä huolimatta. Musiikki on olennainen osa tarinan kudosta eikä tässä musikaalissa ole mitään ylimääräistä. Ensemble on vaikuttava, vaikka rooleja ei ole montaa.
