Arakhne &Espoon teatterissa – hiljaisuuden ja läsnäolon voima. &Espoon teatterissa nähty Arakhne on vangitseva kokemus, joka ei päästä katsojaansa helpolla. Ohjaus (Sinna Virtanen) pakottaa pysähtymään ja viipymään teoksen äärellä sen sijaan, että se sallisi kiirehtiä sen ohi. Nykyhetken hektisessä, mulle-kaikki-heti-nyt -kulttuurissa tämä on radikaali vaatimus ja juuri siksi niin tarpeellinen.
Yksi teatterin keskeisistä ilmiöistä on se, että (katsoja)ruumiit seuraavat (näyttämö)ruumiita. Parhaimmillaan syntyy vuorovaikutus, joka ei ole sanojen tavoitettavissa. Arakhnen ohjaus korostaa tätä: hiljaisuutta, toimintaa ja läsnäoloa. Näyttämönä toimiva kutomiskilpailu on asetettu urbaaniin ympäristöön, jossa teatteriravintola asettuu lavasteeksi. Miljöö tuo mieleen kirjaston tai muun julkisen tilan, jossa ihmiset jatkavat omaa arkeaan keskellä elämän sykettä.
Kuvassa: Leena Uotila (selin Seidi Haarla ja takana Karim Rapatti). c Darina Rodionov
Näyttämöllä nähdään Leena Uotila, Seidi Haarla ja Karim Rapatti. Näyttelijäntyö on vahvaa ja pitää otteessaan. Rapatin luonteva, läsnäoleva ja rento olemus tuo mukavaa vastapainoa kahden muun roolihenkilön rinnalle. Varsinkin Rapatin ja Uotilan roolihenkilöiden dramaturginen muutos on kiinnostavaa seurattavaa. Haarlan roolihenkilö taas asettuu enemmän kommentoijan asemaan, ei niinkään aktiiviseksi toimijaksi.
Erityisen vaikuttava on Leena Uotilan pitkä monologi. Tekstin vimma pulppuaa hänestä ulos intensiivisenä virtana, ja vaikka minuutit kuluvat, hänen esiintymistään seuraa ihailulla. Uotila kuljettaa yleisön syvään päätyyn taidolla, joka tekee vaikutuksen.
Arakhnen suurin vahvuus piilee sen rytmissä ja dramaturgisessa ajattelussa. Se uskaltaa antaa aikaa näyttelijöiden toiminnalle ilman sanoja ja juuri tällainen teatteri on liian harvinaista. Joku saattaisi pitää sitä tylsänä tai jopa ajan tuhlaamisena, mutta mikä olisikaan tärkeämpää, kuin pysähtyä hiljaisuuteen ja aistia, mitä toiset tekevät?
Kuvassa: Seidi Haarla. c Darina Rodionova
Teoksen teema osuu myös lähelle meitä jokaista. Jokaisen päivittäin syöttämä kudelma siitä, keitä olemme, leviää hämähäkin verkon tavoin sosiaalisen median ja muiden itsen kertomusten kautta. Ehkä juuri siksi Arakhne tuntuu niin ajankohtaiselta. Päällimmäiseksi kokemuksesta jäi ajatus, että tämä aika tarvitsisi enemmän sitä, että kuuntelisimme toisiamme.
Arakhnen taidokas toteutus jätti syvän jäljen – sellaisen, joka kulkee mukana vielä pitkään. Kiitos tästä omaleimaisesta teoksesta.
Teoksen tarkat esitystiedot löydät täältä: https://espoonteatteri.fi/ohjelmisto/arakhne/
